Käräjäoikeus esittää Nurmeksen istuntopaikan lakkauttamista

Pohjois-Karjalan käräjäoikeus on tehnyt Tuomioistuinvirastolle esityksen Nurmeksessa sijaitsevan istuntopaikan lakkauttamiseksi. Istuntopaikka jäisi vain Joensuun oikeustaloon, jossa myös käräjäoikeuden kanslia sijaitsee.

Nurmeksessa on järjestetty viime vuosina lähinnä rikosasioiden pääkäsittelyjä niissä tapauksissa, joissa oikeudenkäynnissä kuultavien henkilöiden on arvioitu hyötyvän etäisyyksien puolesta istunnon toteuttamisesta Joensuun asemesta Nurmeksessa. Istuntopäiviä on kuitenkin toteutettu 2020-luvulla Nurmeksessa vain noin kerran kuukaudessa, ja yksittäisiä rikosasioita on käsitelty siellä vuosittain joitakin kymmeniä, mikä on erittäin vähän suhteessa kaikkien käräjäoikeudessa vuosittain käsiteltyjen rikosasioiden määrään (n. 1.400–1.500 asiaa). Lisäksi, monessa tapauksessa osa pääkäsittelyssä kuultavista henkilöistä on lopulta kuitenkin kuultu heidän tarpeidensa ja toiveidensa perusteella videoyhteydellä joltakin muulta paikkakunnalta, toisinaan jopa Joensuusta.

Mainittua vähäistä käyttöä ja hyötyä on istuntopaikan säilyttämistä arvioitaessa verrattava istuntopaikasta aiheutuviin kustannuksiin ja muihin epäkohtiin.

Nurmeksessa valtion virastotalossa sijaitsevista käräjäoikeuden toimitiloista aiheutuu säännöllisiä kustannuksia ennen muuta vuokrasta ja puhtaanapitopalveluista sekä istuntosalitekniikan ylläpitämisestä. Nurmeksen ainoan istuntosalin ICT-varustelu on kuitenkin jäänyt puutteelliseksi ja edellyttäisi kohentamista jo nykyisen oikeussalikonseptin perusteella. Lisäinvestointien tarve korostuu ensi vuonna 2025, kun kaikkien käräjäoikeuksien istuntosaleja varustellaan todistelutallenneuudistuksen voimaantulon edellyttämin tavoin. Käräjäoikeuden mukaan varsinkaan lisäinvestoinnit Nurmeksen istuntopaikan asianmukaiseen järjestämiseen ja istuntosalin tekniseen varusteluun eivät ole oikeasuhtaisia eivätkä siten järkeviä istuntopaikan edellä todettuun vähäiseen käyttöön ja siitä saataviin hyötyihin nähden.

Näistä syistä käräjäoikeus on esityksessään katsonut, että erillisestä istuntopaikasta Nurmeksessa on perusteltua luopua.

Lisätietoja: Laamanni Tommi Vuorialho, puh. 02956 48325

Julkaistu 12.6.2024