Tuomio törkeää ihmiskauppaa koskevassa rikosasiassa, dnro R 24/187

Lapin käräjäoikeus on 5.9.2025 antamallaan tuomiolla tuominnut Thaimaasta Suomeen marjanpoimijoita välittäneen thaimaalaisen koordinaattorin 3 vuoden ja poimijoiden kutsujayrityksenä toimineen yhtiön toimitusjohtajan 3 vuoden 6 kuukauden mittaisiin ehdottomiin vankeusrangaistuksiin 62 törkeästä ihmiskaupasta. Lisäksi poimijoiden kutsujayrityksenä toiminut osakeyhtiö tuomittiin maksamaan yhteisösakkoa 100 000 euroa.

Vastaajat velvoitettiin lisäksi korvaamaan yhteisvastuullisesti valtiolle  todistelukustannuksia 30 000 euroa ja asianomistajien avustajien palkkioita lähes 279 000 euroa sekä asianomistajille taloudellisesta menetyksestä ja kärsimyksestä kaikkiaan runsaat 600 000 euroa korkoineen. Toimitusjohtaja määrättiin lisäksi liiketoimintakieltoon 4 vuoden ajaksi sekä korvaamaan valtiolle puolustajansa palkkio ja todistelukustannuksia. Hänet tuomittiin myös menettämään sotilasarvonsa. Koordinaattori velvoitettiin myös korvaamaan valtiolle osa puolustajalleen maksetusta palkkiosta. Kaikki vastaajat velvoitettiin maksamaan valtiolle rikosuhrimaksu.

Käräjäoikeus katsoi asiassa esitetyn laajan todistelun perusteella selvitetyksi, että toimitusjohtaja ja koordinaattori olivat erehdyttämällä asianomistajia ansaintamahdollisuuksista värvänneet heidät poimimaan marjoja Suomessa myytäväksi kutsujayritykselle käytettäväksi raaka-aineena sen  liiketoiminnassa. Asianomistajille oli Thaimaassa järjestetyissä koulutustilaisuuksissa annettu liian optimistisia tietoja poiminnasta kertyvistä tuloista sekä puutteellisia tietoja poimintaolosuhteista. Useimmat asianomistajista olivat saamiensa tietojen perusteella olleet siinä käsityksessä, että he voivat ahkeralla työllä saada thaimaalaiseen ansiotasoon verrattuna merkittävän suuruiset tulot poimintatyöstä. Pääosalle asianomistajista kertyi pitkistä työpäivistä huolimatta tuloja enimmillään muutamia satoja euroja, koska tuloista perittiin vastaajien toimesta ennen tilitystä matkasta aiheutuneet matkakulut sekä kulut vastaajien järjestämistä majoituksesta, ruoasta ja autosta peräkärryineen. Kukin asianomistajista oli poiminut noin 2,5 kuukauden aikana keskimäärin 2400-4000 kiloa mustikoita ja puolukoita.

Asianomistajat olivat Thaimaassa allekirjoittamillaan sopimuksilla sitoutuneet poimimaan marjoja keskimäärin 90 euron arvosta päivässä. Velasta, jonka asianomistajat olivat ottaneet matkakulujen maksamiseen, oli koulutustilaisuuksissa allekirjoitettu velkakirja sekä takaussitoumus muiden samassa autokunnassa olleiden poimijoiden matkakuluihin ottaman velan maksamisesta. Sopimusten perusteella vastaajilla oli oikeus periä matkakulut sekä muut kustannukset asianomistajille marjanpoiminnasta  kertyvistä tuloista. Mahdollinen ylijäävä osuus tuloista maksettiin asianomistajille kauden päätteeksi maasta poistumisen yhteydessä. Kauden aikana asianomistajat saivat kertyneistä tuloista maksun vain poimintamatkoihin käytetyn polttoaineen ostamiseen. Asianomistajilta veloitettiin matkakuluista noin 50 000 bahtia, mihin sisältyi lainvastaisia maksuja sekä todellisia kustannuksia suurempia kuluja mm lentolipusta ja ruokakuluista. Asianomistajia on myös erehdytetty Suomessa poimintakauden aikana käyttämällä marjoja punnittaessa liian suurta laatikonpainoa taarana, mikä on vähentänyt heille poiminnasta kertyneitä tuloja.

Asianomistajat ovat olleet Suomeen matkustettuaan heikon kielitaitonsa, alhaisen koulutustasonsa, vähäisten käyttövarojensa, ulkomaalaisuutensa sekä paikallistuntemuksen ja ulkopuolisten kontaktien puuttumisen vuoksi riippuvaisia vastaajien heille tarjoamasta majoituksesta, ruokahuollosta sekä muista oheispalveluista. Myös asianomistajien passit oli pääosin kerätty leireillä leirinjohtajien haltuun pian Suomeen saapumisen jälkeen. Asianomistajat ovat myyneet poimimansa marjat kutsujayritykselle sen määräämällä hinnalla, koska heille oli annettu ristiriitaista ja puutteellista tietoa oikeudestaan myydä marjoja muille tahoille. Poimintatyötä oli tehty päivittäin varhaisesta aamusta myöhäiseen iltaan ilman vapaapäiviä pääosin matkakulujen ja päivittäiskulujen maksamiseksi. Asianomistajilla ei ollut matkakuluista ja muista kuluista syntyneen velkasuhteen sekä riippuvaisen asemansa vuoksi muuta tosiasiallista vaihtoehtoa kuin jatkaa marjanpoimintaa velan ja muiden kulujen maksamiseksi vastaajien määräämillä ehdoilla, minkä vuoksi poimintatyö muodostui pakkotyöksi.

Asiassa jäi sen sijaan näyttämättä, että vastaajat olisivat saattaneet asianomistajat heidän ihmisarvoaan loukkaaviin tai muutoin kohtuuttomiin elinolosuhteisiin. Asianomistajien majoittamiseen käytetyt tilat ovat olleet viranomaisten majoitustarkoitukseen hyväksymiä sekä yleisesti matkustajien majoitukseen käytettyjä tiloja. Majoituksesta perityt kulut eivät myöskään olleet kohtuuttomia suhteessa majoituksen laatuun. Käräjäoikeus katsoi myös, etteivät asianomistajien elinolosuhteet ruokahuollon osalta ilmenneistä puutteista ja epäkohdista huolimatta loukanneet asianomistajien ihmisarvoa. Keskeinen ongelma ruokahuollossa oli aamiais- ja lounasruoan jakaminen poimijoille ämpäreissä otettavaksi mukaan metsään aamulla poimimaan lähdettäessä, minkä vuoksi ruoka oli usein jäähtynyt ennen sen syömistä eikä sen lämmittämiseen ollut mahdollisuutta kuin satunnaisesti.
Erityisesti keittoruoat, kuten lohenpäitä sisältänyt keitto, oli jäähdyttyään muuttunut koostumukseltaan hyytelöityneeksi, minkä vuoksi useat asianomistajista eivät olleet sitä syöneet.

Koska teossa oli käytetty kavaluutta ja se oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, vastaajien katsottiin syyllistyneen menettelyllään kunkin asianomistajan osalta törkeään ihmiskauppaan.

Yksityiskohtaisemmat perustelut ratkaisusta ilmenevät käräjäoikeuden tuomiosta, jonka pituus on noin 200 sivua.

Asia on ratkaistu yksimielisesti kolmen tuomarin kokoonpanossa.

Lisätietoja asiassa antaa käräjätuomari Anne Kurtti, puh. 029 564 9962.