Tiedote: mies jätettiin rangaistukseen tuomitsematta syyntakeettomana tehdystä murhasta

Itä-Uudenmaan käräjäoikeus on jättänyt vastaajan eli 39-vuotiaan miehen rangaistukseen tuomitsematta syyntakeettomana tehdystä murhasta. Miehen asianomistajille korvattavaksi velvoitetut korvaukset koskevat hautajaiskuluja yhteensä noin 8.815 euroa, matkakuluja noin 181 euroa ja ansionmenetystä noin 1.755 euroa sekä kärsimystä. Kärsimyksestä tuomittujen korvausten määriä on soviteltu syyntakeettomuuden perusteella. Soviteltujen kärsimyskorvausten määrät kolmelle asianomistajalle ovat 9.625 euroa, 11.375 euroa ja 7.000 euroa. Lisäksi miehen on korvattava asianomistajille oikeudenkäyntikuluja yhteensä noin 8.024 euroa ja myös valtiolle kohtuullisin osin asianomistajien avustajaksi määrätylle avustajalle valtion varoista maksetusta palkkiosta, yhteensä noin 1.451 euroa.

Teko oli tapahtunut Tuusulassa miehen työpaikalla. Syyttäjä ja asianomistajat vaativat rangaistusta murhasta. Miehen puolustuksen mukaan kyse oli syyntakeettomana tehdystä taposta. Käräjäoikeus katsoi tapon erityisen raa`alla ja julmalla tavalla tehdyksi ja myös kokonaisuutena arvostellen törkeäksi ja siten murhaksi. Kyse on ollut teräaseella eli puukolla tehdyistä 18 voimakkaasta lyönnistä uhrin hengenvaarallisille alueille. Teko oli tullut uhrille yllätyksenä eikä hän ollut voinut puolustautua. Mielentilatutkimuksessa todettiin vastaajan olleen tekohetkellä syyntakeeton.

Käräjäoikeuden pääkäsittely toimitettiin 31.1.2022. Käräjäoikeus määräsi välituomiossaan 9.2.2022 vastaajan mielentilatutkimukseen. Mielentilatutkimuksen valmistumisen jälkeinen käräjäoikeuden istunto pidettiin 29.8.2022. Asia ratkaistiin käräjätuomarin ja kahden lautamiehen kokoonpanossa. Ratkaisu oli yksimielinen. Tuomio (R 22/209, 8.9.2022, 21 sivua) on julkinen ja tilattavissa Itä-Uudenmaan käräjäoikeuden kirjaamosta (p. 029 56 45200, ita-uusimaa.ko(at)oikeus.fi)

Tuomio ei ole lainvoimainen.

Julkaistu 8.9.2022