LEHDISTÖTIEDOTE muun muassa törkeää petosta koskevassa asiassa R 23/1247
Hovioikeuden tuomio törkeää petosta ym. koskevassa asiassa R 23/1247
Turun hovioikeus on 5.9.2025 antanut tuomion asiassa, joka koskee vuosina 2014–2019 tehtyjä kahta törkeää velallisen epärehellisyyttä, velkojansuosintaa, kolmea törkeää kirjanpitorikosta, kahta törkeää petosta ja avunantoa törkeään petokseen. Pirkanmaan käräjäoikeudessa esitettyjen törkeää velallisen epärehellisyyttä koskevien syytteiden mukaan pääosin Helsingissä arvorakennusten korjausrakennusliiketoimintaa harjoittaneen Lapis Rakennus Oy:n ja sen emoyhtiön Lapis Rakennus Holding Oy:n toimitusjohtaja sekä kaksi muuta mainittujen yhtiöiden hallituksen jäsenenä toiminutta henkilöä olivat vuosina 2014–2017 luovuttaneet ilman hyväksyttävää syytä kyseisten yhtiöiden varoja useiden miljoonien eurojen arvosta aiheuttaen siten yhtiöiden maksukyvyttömyyden ja sen olennaisen pahenemisen. Syyttäjä syytti samoja henkilöitä lisäksi muun muassa törkeästä petoksesta, jonka syytteen mukaan kyseiset henkilöt olivat Lapis Rakennus Oy:n edustajina tai sen toimeksiannosta toimineen sijoituspalveluyhtiön välityksellä erehdyttäneet muun muassa Lapis Rakennus Oy:n maksukyvyttömyyden salaten useita kymmeniä henkilöitä sijoittamaan kyseisen rakennusyhtiön velkakirjaan siten, että törkeällä petoksella oli aiheutettu yhteensä noin 23 miljoonan euron vahinko.
Lapis Rakennus Oy:n toimeksiannosta velkakirjoja välittäneen sijoituspalveluyhtiön ja sen emoyhtiön neljää vastuuhenkilöä syytettiin avunannosta törkeään petokseen noin 11 miljoonan euron osalta sillä perusteella, että he olivat itse tai työntekijöidensä välityksellä edistäneet kyseistä rikosta muun muassa antamalla sijoittajille katteettomia lupauksia velkakirjalainan vakuuden arvosta sekä laiminlyöneet ilmoittaa sijoittajille Lapis Rakennus Oy:n toiminnan tappiollisuudesta sekä tilinpäätösten puuttumisesta vuosilta 2014-2015.
Pirkanmaan käräjäoikeus oli tuominnut Lapis Rakennus Oy:n ja Lapis Rakennus Holding Oy:n toimitusjohtajan 6 vuoden 3 kuukauden vankeusrangaistukseen ja kaksi hallituksen jäsentä 5 vuoden vankeusrangaistuksiin muun muassa edellä kuvatusta törkeästä petoksesta sekä kahdesta törkeästä velallisen epärehellisyydestä. Käräjäoikeus oli hylännyt sijoituspalvelukonsernin neljän vastuuhenkilön syytteet avunannosta törkeään petokseen.
Syyttäjän sekä eräiden vastaajien ja asianomistajien valitettua käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeus toimitti asiassa pääkäsittelyn 13.8.2024-14.1.2025. Hovioikeus katsoi selvitetyksi, että Lapis Rakennus Oy:n ja Lapis Rakennus Holding Oy:n toimitusjohtaja sekä kaksi muuta mainittujen yhtiöiden hallituksen jäsentä olivat syyllistyneet kahteen törkeään velallisen epärehellisyyteen luovuttamalla yhtiöiden varoja ilman hyväksyttävää syytä kunkin vastaajan vastuun ulottuvuudesta riippuen yhteensä noin 11,4 miljoonaa euroa aiheuttaen yhtiöiden maksukyvyttömyyden tai sitä pahentaen. Samojen vastaajien katsottiin aiheuttaneen edellä kuvatulla törkeällä petoksella yhteensä noin 23 miljoonan euron vahingon.
Hovioikeus ankaroitti Lapis Rakennus Oy:n ja Lapis Rakennus Holding Oy:n kolmen vastuuhenkilön syyksilukemista muun muassa törkeän petoksen sekä kahden törkeän velallisen epärehellisyyden osalta ja tuomitsi kyseisten yhtiöiden toimitusjohtajan 7 vuoden vankeusrangaistukseen ja toisen hallituksen jäsenistä 6 vuoden vankeusrangaistukseen. Hovioikeus alensi toisen hallituksen jäsenen vankeusrangaistuksen 4 vuoteen 6 kuukauteen ottaen huomioon hänen tosiasiallisen asemansa yhtiössä ja vähäisemmän osuutensa syyksi luettuihin rikoksiin.
Hovioikeus katsoi sijoituspalvelukonsernin neljän merkittävissä myyntiin liittyvissä tehtävissä toimineen vastuuhenkilön toiminnallaan edistäneen rakennusyhtiön edustajien syyksi luettua törkeää petosta yli 10 miljoonan euron osalta ja tuomitsi heidät avunannosta törkeään petokseen. Hovioikeus katsoi selvitetyksi, että sijoituspalvelukonsernin vastuuhenkilöt olivat tahallaan jättäneet huolehtimatta siitä, että sijoittajille annetaan oikeat ja riittävät tiedot konserniin kuuluneen yhtiön välittämästä sijoituskohteesta.
Hovioikeus tuomitsi kolme sijoituspalvelukonsernin vastuuhenkilöä 3 vuoden vankeusrangaistukseen ja yhden henkilön ottaen huomioon hänen tosiasiallinen asemansa sijoituspalvelukonsernissa ja vähäisempi osuutensa syyksi luettuun rikokseen 1 vuoden ja 8 kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen.
Hovioikeuden ratkaisu on yksimielinen.
Tuomio on tilattavissa hovioikeuden kirjaamosta puh. 029 56 41204, sähköpostiosoite [email protected].
Lisätietoja:
Hovioikeuden esittelijä Jatta Kaskinen
s-posti: [email protected], puh. 029 56 41307
Julkaistu 5.9.2025