RHO 2025:4

Kysymys näytön arvioinnista tapon yritystä koskevassa asiassa. Lisäksi kysymys läheisen kieltäytymisoikeudesta, tehokkaasta katumisesta ja menettelyn oikeudellisesta arvioinnista sekä rangaistusseuraamuksesta.

ASIAN KÄSITTELY KÄRÄJÄOIKEUDESSA

Syyttäjä oli vaatinut A:lle rangaistusta 21.12.2023 tehdystä B:hen kohdistuneesta tapon yrityksestä. Syytteen mukaan A oli yrittänyt tahallisesti tappaa B:n lyömällä tätä suurikokoisella ja teräväkärkisellä veitsellä keskelle yläselkää. Teko jäi yritykseksi, koska tekijästä riippumattomista syistä veitsen terä ei vaurioittanut ylävartalon elintärkeitä sisäelimiä. Veitsen terä oli pysähtynyt kylkiluuhun, mikä oli vähentänyt sen aiheuttamia vammoja. Paikalla ollut henkilö oli painanut haavaa pyyhkeellä, mikä oli osaltaan hidastanut verenvuotoa. Hätäkeskussoiton jälkeen ensihoito oli saapunut nopeasti paikalle.

A kiisti menetelleensä syytteessä kuvatulla tavalla. B oli kaatunut humalassa ja satuttanut itsensä. B:lle aiheutunut seuraamus oli niin vähäinen, ettei kyse ollut tapon yrityksestä. A oli myös antanut B:lle ensiapua tapahtumien jälkeen painamalla haavaa pyyhkeellä. Koska A oli estänyt tunnusmerkistössä tarkoitetun seurauksen syntymisen, oli kyseessä tehokas katuminen eikä häntä tullut tuomita tapon yrityksestä.

B oli vedonnut käräjäoikeudessa oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 17 §:ssä säädettyyn kieltäytymisoikeuteen ja kieltäytynyt todistamasta asiassa. Käräjäoikeus katsoi, että A:n ja B:n suhteen katkoista huolimatta sitä oli pidettävä sen keston ja yhdessä asumisen perusteella edellä selostetun lainkohdan edellyttämänä avoliittona. Siten B:n esitutkintakertomusta ei voitu käyttää näyttönä asiassa.

Käräjäoikeus vastaanotti todisteluna valokuvaliitteet tapahtumapaikalta ja B:n vammoista, lausunnot DNA-tutkimuksista, lääkärinlausunnon sekä hätäkeskustallenteen B:n soittamasta puhelusta. Käräjäoikeus katsoi, ettei A:n syyllisyydestä jäänyt varteenotettavaa epäilystä ja tämän menettely täytti tapon yrityksen tunnusmerkistön. Käräjäoikeus totesi, että B oli itse soittanut hätäkeskukseen saadakseen poliisin ja ambulanssin paikalle ja selvää oli, ettei verenvuoto ollut tyrehtynyt ilman ensihoidon ja lääkärin toimenpiteitä. Kun A ei ollut soittanut apua eikä hänen väitetyillä toimillaan ollut ollut saadun selvityksen mukaan vaikutusta B:n vammasta aiheutuneisiin seuraamuksiin, A ei ollut rikoslain 5 luvun 2 §:n 1 momentin edellyttämällä tavalla estänyt tekonsa seuraamuksia. Käräjäoikeus tuomitsi A:n tapon yrityksestä vankeuteen 2 vuodeksi 6 kuukaudeksi.

VAATIMUKSET HOVIOIKEUDESSA

Valitus

A vaati, että syyte tapon yrityksestä hylätään. A katsoi toissijaisesti syyllistyneensä tapon yrityksen asemesta pahoinpitelyyn tai enintään törkeään pahoinpitelyyn ja vaati, että hänelle tuomittua rangaistusta joka tapauksessa alennettiin ja että hänet tuomittiin ehdottoman vankeusrangaistuksen sijasta ehdolliseen vankeusrangaistukseen mahdollisin oheiseuraamuksin taikka yhdyskuntapalvelu- tai valvontarangaistukseen.

A lausui, että hän ei ollut tehnyt väkivaltaa B:lle eikä hän ollut käyttänyt teräasetta tätä kohtaan. B:n kertomus vamman syystä oli vaihdellut. B oli esitutkinnan loppulausunnossa vahvistanut vamman syyksi kaatumisen. B oli saattanut kaatua lattialla olleiden rikkoutuneen mukin tai lytyssä olleen tölkin päälle. Hänen ei ollut osoitettu pahoinpidelleen B:tä eikä kyse ollut ainakaan tapon yrityksestä. Asunnosta löytynyt B:n verta sisältänyt veitsi ei ollut ollut A:n kädessä, eikä siitä ollut löytynyt hänen DNA:ta tai sormenjälkiä. A:n ei ollut osoitettu tarkoittaneen tappaa B:tä eikä hänen ollut täytynyt pitää tämän kuolemaa tekonsa varsin todennäköisenä seurauksena. B:n vamma ei ollut ollut henkeä uhkaava. Asiassa ei ollut osoitettu, että väitetty veitsellä lyönti olisi osunut kylkiluuhun ja pysähtynyt siihen. B oli odotellut noin kaksi tuntia ennen hätäkeskukseen soittamista. A oli antanut B:lle ensiapua painamalla tämän haavaa, mikä tuli tulkita tehokkaaksi katumiseksi. Kyse oli toissijaisesti pahoinpitelystä tai enintään törkeästä pahoinpitelystä.

A nimesi valituksessaan B:n sekä uuden todistajan C:n kuultavaksi hovioikeudessa.

Vastaus

Syyttäjä vaati, että valitus hylätään.

Syyttäjä lausui, että käräjäoikeus oli ratkaissut asian oikein.

Myös syyttäjä nimesi B:n sekä uuden todistajan C:n kuultavaksi hovioikeudessa.

Pääkäsittely

Hovioikeus toimitti asiassa pääkäsittelyn 20.8.2025. Pääkäsittelystä on laadittu erillinen pöytäkirja.

Käsittelyratkaisu

Hovioikeus teki pääkäsittelyssä todistelua koskevan käsittelyratkaisun.

Tausta

Syyttäjä ja A ovat nimenneet hovioikeudessa B:n kuultavaksi todistajana. B on ollut A:n avopuoliso ja käräjäoikeudessa vastaajan asemassa kohdassa 1 sekä asianomistajana nyt valituksen kohteena olevassa kohdassa 2. B oli läheisen kieltäytymisoikeuteen vedoten kieltäytynyt todistamasta kohdassa 2 käräjäoikeudessa eikä käräjäoikeus ollut sallinut käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevillä perusteilla vedota todisteluna B:n esitutkintakertomukseen. Syyttäjä ja A eivät ole tältä osin hakeneet muutosta käräjäoikeuden ratkaisuun. B on kuollut 19.3.2025 ennen hovioikeuden pääkäsittelyä.

Vaatimukset

Syyttäjä vaati, että hänen sallitaan hovioikeudessa vedota todisteena B:n esitutkintakertomukseen. Syyttäjä lausui, että B:n kertomuksella ei sinänsä ollut asiassa ratkaisevaa merkitystä, mutta asian laatu ja vakavuus huomioon ottaen B:n kertomukseen vetoaminen tuli sallia. Asian vakavuus huomioon ottaen oli asianmukaista ja tarpeellista, että kaikki mahdollinen aineisto otettiin asian selvittämiseksi vastaan. Riidatonta oli, että tapahtumahetkellä asunnossa oli ollut neljä henkilöä, joista vain B ja A olivat olleet hereillä tapahtumahetkellä.

A vaati, että hänen sallitaan hovioikeudessa vedota todisteena B:n esitutkintakertomukseen. A lausui, että hänen ja B:n avoliitto oli päättynyt eroon jo ennen B:n kuolemaa. Näin ollen B:llä ei joka tapauksessa olisi ollut enää oikeutta kieltäytyä todistamasta asiassa. Koska B oli kuollut, kieltäytymisoikeus oli menettänyt merkityksensä. B:n kuulustelukertomuksissa oli asioita, jotka tuli A:n puolustuksen näkökulmasta nostaa esille. Riidatonta oli, että tapahtumahetkellä asunnossa oli ollut neljä henkilöä, joista vain kaksi oli ollut hereillä.

Hovioikeuden ratkaisu

Hovioikeus toteaa, että B:llä on ollut käräjäoikeudessa oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 17 §:n mukainen oikeus kieltäytyä todistamasta kohdassa 2, jossa hänen silloinen avopuolisonsa A on ollut vastaajana. Mainitun säännöksen tarkoituksena on suojella asianosaisen ja hänen läheisensä luottamuksellisia ja läheisiä suhteita, jotka voisivat vaarantua, jos toinen osapuoli olisi aina velvollinen kertomaan hänelle luottamuksellisesti uskottuja tai perhe-elämässä saatuja tietoja, jotka voivat olla toiselle haitallisia tai muuten arkaluonteisia (HE 46/2014 vp s. 74.) B on kuollut ennen hovioikeuden pääkäsittelyä. B on käräjäoikeudessa käyttänyt kieltäytymisoikeuttaan eikä asiassa ei ole ilmennyt, että B olisi ennen kuolemaansa ilmaissut haluavansa luopua kieltäytymisoikeudestaan hovioikeudessa. Toisaalta B:n kuoltua hänen ja A:n välillä ei enää ole oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 17 §:ssä tarkoitettua suhdetta eikä esitutkintakertomuksen vastaanottaminen hovioikeudessa näyttönä voi enää vaarantaa niitä. Hovioikeudella ei ole myöskään aihetta epäillä A:n ilmoitusta avoliiton päättymisestä jo ennen B:n kuolemaa. Sanotun seikan vuoksi B:llä ei enää joka tapauksessa olisi oikeutta kieltäytyä todistamasta oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 17 §:ssä säädetyllä perusteella. Ottaen lisäksi huomioon, että kieltäytymisoikeudella suojatun läheissuhteen toinen osapuoli A on halunnut puolustautuakseen häntä vastaan esitetyltä syytteeltä vedota todisteluna B:n esitutkintakertomukseen, hovioikeus katsoo, että myös oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin periaatteet puoltavat sitä, että B:n esitutkintakertomukseen sallitaan vedota todisteena hovioikeudessa. Edellä kerrotuilla perusteilla hovioikeus katsoo, että oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 17 §:ssä säädetty läheisen kieltäytymisoikeus ei B:n kuoleman jälkeen estä hänen esitutkinnassa antamiensa kertomusten käyttämistä todisteena.

Koska oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 24 §:n 2 momentin mukaiset edellytykset esitutkintakertomuksen käyttämiselle asiassa todisteena muutoin ovat olemassa, hovioikeus sallii syyttäjän ja A:n vedota todisteena B:n esitutkinnassa antamiin kertomuksiin.

Muutoksenhaku

Tähän ratkaisuun saa hakea muutosta pääasian yhteydessä.

Todistelu hovioikeudessa

Hovioikeudessa vedottiin samaan kirjalliseen todisteluun sekä hätäkeskustallenteeseen kuin käräjäoikeudessa. Lisäksi hovioikeus salli vedota uutena todisteluna kuolleen B:n esitutkintakertomuksiin ja hovioikeudessa kuultiin uutena todistajana C:tä.

Hovioikeuden ratkaisun perustelut

Näyttö

Hovioikeuden pääkäsittelyssä vastaanotettu kirjallinen todistelu ja hätäkeskustallenne ovat vastanneet käräjäoikeuden tuomiossa selostettua näyttöä. Tapahtumainkulun osalta on riidatonta, että B:n verta vuotaneen haavan syntyajankohtana tapahtumapaikan asunnossa olleista neljästä henkilöstä ovat olleet hereillä ainoastaan B ja A. Hätäkeskukselle tapahtumasta ja vammasta on ilmoittanut B. B on toistanut hätäkeskustallenteella useita kertoja tulleensa puukotetuksi ja että tekijä oli A.

B ja A ovat olleet tapahtuma-aikaan avoliitossa keskenään ja he molemmat ovat käräjäoikeudessa kieltäytyneet kuulemisestaan. A ja syyttäjä ovat nimenneet B:n kuultavaksi myös hovioikeudessa. B on kuollut ennen hovioikeuden pääkäsittelyä eikä hänen henkilökohtainen kuuleminen hovioikeudessa ole sen vuoksi ollut enää mahdollista. Hovioikeus on käsittelyratkaisustaan ilmenevin perustein sallinut syyttäjän ja A:n kuitenkin vedota asiassa todisteluna B:n esitutkinnassa 21. ja 29.12.2023 antamiin kuulustelukertomuksiin.

B on ensimmäisessä kuulustelussaan 21.12.2023 kertonut, että hänelle ja A:lle oli tullut jossain vaiheessa riitaa ja ettei hän ollut varma oliko A ”himpauttanut” häntä jollakin, vai oliko hän itse kaatunut johonkin. B on kuulustelussaan ihmetellyt sitä, mistä vamma oli aiheutunut, kun hän ei ollut missään vaiheessa nähnyt A:lla ”kättä pidempää” tai terävää käsissään. B on epäillyt, että oliko hän kaatuessaan satuttanut itsensä johonkin terävään ja että hän oli saattanut ilmoittaa hätäkeskukselle virheellisesti tekijäksi A:n. B on myös kertonut kuulustelussa, että A ei ollut ollut uhkaava, ja että tämä ei ollut koskaan käsitellyt teräasetta B:tä vastaan.

B on toisessa kuulustelussaan 29.12.2023 kertonut, ettei hän muistanut, oliko A:lla ollut terävää käsissään ja että hän oli kaatunut. B on myös kertonut, että hän oli saattanut paniikissa sanoa hätäkeskukselle, että häntä oli puukotettu. B ei ole ollut tapahtumista varma eikä hän ole uskonut, että A olisi voinut häntä puukottaa. B on myös kertonut, että C ja A olivat molemmat painaneet pyyhkeellä hänen selkäänsä. B on lisäksi kertonut, että hän ei ollut tarkoittanut saattaa tapahtunutta rikosasiaksi ja kieltänyt, että hänen tarkoituksenaan oli ollut suojella A:ta.

Hovioikeudessa uutena todistajana kuultu C on kertonut, että hän oli ollut asunnolla vahvan humalan vuoksi sammuneena. C oli herättyään nähnyt verta vuotavan B:n sängyllä ja A:n istumassa keittiössä. C ei ollut nähnyt, mistä B:n vamma oli aiheutunut, mutta B oli sanonut hänelle kaatuneensa. C oli alkanut painamaan B:n haavaa pyyhkeellä, ja kun hän ei ollut enää jaksanut painaa haavaa, A oli jatkanut sen painamista. Tämän jälkeen C oli sammunut uudestaan. Esitutkinnassa C on kertonut kuulleensa asunnolla horjahduksen äänen ja että B oli kieltänyt soittamasta ambulanssia.

Näytön arviointi ja johtopäätökset

A on kiistänyt tehneensä B:lle minkäänlaista väkivaltaa ja aiheuttaneensa tämän selän haavaa. A on toissijaisesti katsonut syyllistyneensä enintään pahoinpitelyrikokseen. A on lisäksi vedonnut joka tapauksessa tehokkaaseen katumiseen sillä perusteella, että hän oli antanut B:lle ensiapua painamalla selän haavaa.

A ei ole halunnut tulla asiassa henkilökohtaisesti kuulluksi myöskään hovioikeudessa. Hovioikeus toteaa, että A:lla on tähän oikeus eikä hänen vaikenemistaan itsessään voida käyttää todisteena häntä vastaan. Keskeisiin rikosoikeudellisiin periaatteisiin kuuluu myös se, että epäselvässä näyttötilanteessa asia on ratkaistava syytetyn eduksi.

B:n kuulustelukertomukset haavan syntymekanismista ovat poikenneet olennaisesti hänen hätäkeskukselle ilmoittamastaan ensitiedosta. B:lle ei ole voitu esittää käräjä- ja hovioikeudessa kysymyksiä hänen kuulustelukertomustensa luotettavuuden arvioimiseksi. Toisaalta edellä kerrottu seikka on osaltaan omiaan heikentämään myös A:n mahdollisuuksia puolustautua syytettä vastaan. Hovioikeus toteaa, että oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin turvaamiseksi tämä on otettava huomioon arvioitaessa B:n kuulustelukertomusten näyttöarvoa asiassa. Hovioikeudessa uutena todistajana kuullun C:n osalta kuulustelumahdollisuus hovioikeudessa on sen sijaan toteutunut. C ei ole kuitenkaan tehnyt havaintoja siitä, miten B:n vamma oli syntynyt, vaan hän oli herännyt tilanteessa vasta siinä vaiheessa, kun B oli ollut jo verisenä sängyllä. C oli tuossa tilanteessa pelkästään kuullut B:ltä, että tämä olisi kaatunut. B:n vamman syntymekanismista ei ole siten esitetty ulkopuolista silminnäkijätodistelua myöskään hovioikeudessa.

Hovioikeus toteaa, että syy B:n kuulustelukertomusten muuttumiselle tämän hätäkeskukselle ilmoittamista tiedoista on jäänyt selvittämättä. B:n kuulustelukertomukset vaikuttavat kuitenkin perustuvan keskeisesti siihen, mitä hän oli kuulusteluidensa ajankohtina olettanut syytteessä tarkoitetussa tilanteessa tapahtuneen. B:n tuoreeltaan tapahtumahetkellä hätäkeskukselle antama ilmoitus puukotuksesta ja A:sta sen tekijänä on sen sijaan ollut sisällöltään yksiselitteinen ja uskottava. Asiassa esitetty lääkärinlausunto, B:n vammasta esitetyt valokuvat ja se seikka, että asunnosta on löytynyt veitsi, jonka pinnalta on löytynyt B:n verta tukevat vahvasti B:n hätäkeskukselle ilmoittamaa ja syytteen teonkuvaukseen sopivaa tapahtumainkulkua ja siten myös syytettä.

C:n kertomuksen luotettavuutta rasittaa tämän tapahtumahetkinen ilmeisen vahva, sammumisiin johtanut humalatila. C ei ole tehnyt havaintoja B:n vamman syntymekanismista eikä B:n hänelle ennen hätäkeskukseen soittamista kertoma kaatuminen horjuta muuta syytettä tukevaa todistelua. A:n esittämä vaihtoehtoinen tapahtumainkulku kaatumisesta jonkin terävän esineen päälle on asiassa esitettyyn kirjalliseen todisteluun nähden epäuskottava ja sen mahdollisuus on hovioikeudessa esitetystä uudesta todistelusta huolimatta voitu sulkea pois riittävällä varmuudella. Hovioikeudella ei ole siten pääkäsittelyssä vastaanotetun todistelun perusteella aihetta arvioida asiassa esitettyä kirjallista näyttöä ja hätäkeskustallenteen sisältöä ja niistä tehtäviä johtopäätöksiä toisin kuin käräjäoikeus on tehnyt.

Hovioikeus pitää C:n kertomusta sen suppeudesta ja hänen tapahtumien aikaisesta humalatilastaan huolimatta uskottavana siltä osin kuin se on perustunut hänen tekemiin havaintoihin asunnolla. C:n kertomus tukee A:n väitettä tämän osallistumisesta B:n haavan painamiseen. C:n kertomuksesta ilmenevin tavoin hereillä ollut A on kuitenkin ollut passiivisena asunnon keittiössä vielä siinä vaiheessa, kun C on herännyt ja nähnyt sängyllä verta vuotavan B:n. C on ollut tilanteessa aktiivinen ja aloitteellinen antamaan B:lle ensiapua ja myötävaikuttamaan siihen, että B saa vammaansa hoitoa. Riippumatta siitä, että B on ilmeisesti suhtautunut avun hälyyttämiseen aluksi kielteisesti, asiassa ei ole saatu selvitystä siitä, miksi A ei olisi kyennyt soittamaan hälytyskeskukseen tai toimimaan aktiivisesti avun saamiseksi B:lle jo ennen kuin C on häntä siihen erikseen pyytänyt. Vaikka A:n on näytetty osallistuneen ensiavun antamiseen B:lle teräaseella lyöntinsä jälkeen, A:n menettelyn ei voida katsoa osoittaneen sellaista vakavaa pyrkimystä estää rikoksen täyttyminen tai seurauksen syntyminen, jota tehokasta katumista koskevan säännöksen soveltaminen edellyttää. Hovioikeus katsoo, että A ei ole siten tekonsa jälkeen pyrkinyt rikoslain 5 luvun 2 §:n 3 momentissa tarkoitetuin tavoin vapaaehtoisesti ja vakavasti toimimaan rikoksensa seurausten ehkäisemiseksi.

Näillä lisäyksillä hovioikeus hyväksyy käräjäoikeuden tuomion perustelut ja johtopäätökset A:n syyksi luetun menettelyn ja sen oikeudellisen arvioinnin osalta. Käräjäoikeuden tuomion muuttamiseen ei sanotuilta osin ole ilmennyt aihetta.

Rangaistusseuraamus

Hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden tuomion perustelut rangaistusseuraamuksen osalta. Käräjäoikeuden A:lle tuomitsemaa rangaistusta ei ollut aihetta alentaa.

HOVIOIKEUDEN RATKAISU

Käräjäoikeuden tuomiota ei muutettu.

Asian ratkaisseet hovioikeuden jäsenet:

hovioikeudenneuvos Janne Mononen
hovioikeudenneuvos Marjo Juotasniemi
hovioikeudenneuvos Teemu Saukkoriipi, joka on myös valmistellut asian

Lainvoimaisuustiedot: Vailla lainvoimaa