Toiminta

Helsingin hovioikeus on suurin maan viidestä hovioikeudesta. Se on perustettu vuonna 1952. Hovioikeus ratkaisee noin kolmanneksen kaikkien hovioikeuksien yhteisestä asiamäärästä.

Hovioikeuden päätehtävä on toimia muutoksenhakutuomioistuimena, eli käsitellä tuomiopiiriinsä kuuluvien käräjäoikeuksien ratkaisuista tehdyt valitukset ja kantelut.

Hovioikeuden muutoksenhakutuomioistuimena antamista tuomioista ja päätöksistä voi vuorostaan hakea muutosta pyytämällä valituslupaa korkeimmalta oikeudelta. Tällöin korkeimmaille oikeudelle osoitettu muutoksenhakukirjelmä, johon sisältyy lupahakemus ja valitus, on toimitettava määräajassa hovioikeuden kirjaamoon eikä suoraan korkeimpaan oikeuteen.

Eräät asiat hovioikeus ratkaisee ensimmäisenä oikeusasteena. Tällaisia ovat mm. eräät virkasyyteasiat. Lisäksi hovioikeus tutkii ensiasteena sotilasoikeudenkäyntiasiat eräissä tapauksissa.

Hovioikeuden ensimmäisenä oikeusasteena antamista ratkaisuista voi valittaa korkeimpaan oikeuteen valituslupaa pyytämättä.

Hovioikeus ratkaisee asiat istunnoissa, joihin yleensä osallistuu kolme tuomaria ja esittelijä. Oikeuslaitoksen sivuilla kerrotaan asioiden ratkaisemisesta kirjallisessa menettelyssä esittelystä tai suullisessa pääkäsittelyssä.

Hovioikeus antaa tuomarinvalintalautakunnalle lausunnon tuomarin nimittämisestä hovioikeuteen ja hovioikeuspiiriinsä kuuluvaan käräjäoikeuteen.

Vuosittain hovioikeus antaa myös useita lausuntoja lainsäädäntöhankkeista.

Helsingin hovioikeudelle kuuluu erityistehtäviä, joita muilla hovioikeuksilla ei ole.

Yleistä tietoa hovioikeuksien toiminnasta, asioiden käsittelystä hovioikeudessa sekä oikeusavusta löytyy oikeuslaitoksen sivuilta.

Tuomioistuinsovittelu on käytössä myös hovioikeudessa käsiteltävissä riita-asioissa ja sovittelusta on laadittu oheinen esite.

Tietoa tuomioistuinsovittelusta hovioikeudessa (pdf, 0.04 Mt)

Organisaatio

Hovioikeuden presidenttinä toimii Asko Välimaa.

Lainkäyttöasioita varten Helsingin hovioikeudessa on viisi lainkäyttöosastoa. Kutakin osastoa johtaa hovioikeudenneuvos (osaston johtaja). Osastoon kuuluu hovioikeudenneuvoksia, asessoreita ja hovioikeuden esittelijöitä. Jokaiseen osastoon kuuluu myös osastokanslia, jossa työskentelee kanslianhoitaja ja lainkäyttösihteereitä.

Hovioikeuden hallinto-osastoa johtaa kansliapäällikkö.

Hallintoon kuuluvat kirjaamo, arkisto, kirjasto, tietohallinto, toimisto- ja virastomestaripalvelut sekä talous- ja henkilöstöhallinto.

Helsingin hovioikeudessa työskentelee noin 180 henkilöä.

Julkaistu 25.11.2020