HelHO:2025:9

Hovioikeuden käsiteltävänä oli rikosasia, jossa vastaaja oli käräjäoikeudessa tuomittu 12 vuodeksi vankeuteen. Asianomistaja A:han liittyvistä syytekohdista osa oli luettu vastaajan syyksi ja osa hylätty.
A valitti hylätystä syytekohdasta vaatien, että vastaajalle tuomittua rangaistusta korotetaan, mikäli syyksilukeminen muuttuu vaaditulla tavalla. Hovioikeus siirsi korkeimman oikeuden ratkaistavaksi ennakkopäätöskysymyksen siitä, tarvitseeko A edellä mainituissa olosuhteissa jatkokäsittelyluvan.

HELSINGIN HOVIOIKEUDEN PÄÄTÖS 10.10.2025

Perustelut

Mistä asiassa on kysymys

Asiassa on kysymys oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 5 §:n 3 momentin tulkinnasta tilanteessa, jossa rikosasian vastaaja ei tarvitse jatkokäsittelylupaa, ja asianomistaja valittaa hovioikeuteen käräjäoikeuden hylkäämästä syytekohdasta. Kysymys on siitä, tarvitseeko asianomistaja tällaisessa tilanteessa jatkokäsittelyluvan vai ei.

Asian kannalta merkitykselliset tosiseikat

Itä-Uudenmaan käräjäoikeus on tuominnut vastaajan 12 vuodeksi vankeuteen useista seksuaalirikoksista. Vastaajan on katsottu syyllistyneen asianomistaja A:han kohdistuneisiin seksuaaliseen hyväksikäyttöön (sk 3), törkeään raiskaukseen (sk 4) ja korvauksen tarjoamiseen nuoreen kohdistuneesta seksuaalisesta teosta (sk 5). Syyte A:han kohdistuneista törkeästä lapsenraiskauksesta (sk 1) ja korvauksen tarjoamisesta nuoreen kohdistuneesta seksuaalisesta teosta (sk 2) on hylätty. Vastaajan syyksi on luettu myös kahteen muuhun asianomistajaan kohdistuneita rikoksia.

Vastaaja, syyttäjä ja A ovat valittaneet käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuteen. Vastaaja on vaatinut syytteen hylkäämistä syytekohdassa 4 sekä rangaistuksen alentamista. Tämän lisäksi vastaaja on valittanut vahingonkorvauksista. Syyttäjä on tarkistanut syytettä syytekohdassa 1 ja vaatinut vastaajan tuomitsemista rangaistukseen kyseisen rangaistusvaatimuksen mukaisesti. Syyttäjä on myös vaatinut, että vastaajalle tuomittua rangaistusta joka tapauksessa korotetaan.

A on vaatinut vastaajan tuomitsemista rangaistukseen syytekohdassa 1 syyttäjän tarkistaman syytteen mukaisesti ja että vastaajalle tuomittua rangaistusta korotetaan. Lisäksi A on vaatinut, että vastaaja velvoitetaan suorittamaan A:lle vahingonkorvausta. Hovioikeuden pyydettyä A:ta täsmentämään muutosvaatimuksiaan A on todennut, että hän vaatii vastaajalle tuomitun rangaistuksen korottamista vain siinä tapauksessa, että syyksilukeminen syytekohdassa 1 muuttuu vaaditulla tavalla.

A on valituksessaan katsonut, että hän ei tarvitse jatkokäsittelylupaa, koska vastaaja on tuomittu rangaistukseen ja valitus koskee osin vastaajalle tuomittua rangaistusta.

Asiassa ollaan järjestämässä pääkäsittely hovioikeudessa elokuussa 2026. Sitä ennen hovioikeuden ratkaistavana on kysymys siitä, tarvitseeko A jatkokäsittelyluvan.

Oikeussäännöt

Oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 5 §:n 1 momentin mukaan asiassa tarvitaan jatkokäsittelylupa, kun käräjäoikeuden ratkaisuun haetaan muutosta valittamalla.

Saman säännöksen 2 momentin mukaan rikosasian vastaaja, joka on tuomittu ankarampaan rangaistukseen kuin kahdeksan kuukautta vankeutta, ei kuitenkaan tarvitse jatkokäsittelylupaa miltään osin asiassa, jos valitus koskee hänen syykseen luettua rikosta taikka rangaistusta. Rangaistuksen ankaruutta arvioitaessa ei oteta huomioon vankeusrangaistuksen ohessa tuomittua sakkoa tai muuta rikosoikeudellista seuraamusta.

Edelleen saman säännöksen 3 momentin mukaan syyttäjä tai asianomistaja ei tarvitse jatkokäsittelylupaa miltään osin asiassa, jos vastaaja on tuomittu ankarampaan rangaistukseen kuin kahdeksan kuukautta vankeutta ja valitus koskee vastaajan syyksi luettua rikosta taikka vastaajalle tuomittua rangaistusta.

Säännös perustuu hallituksen esitykseen HE 246/2014 vp, johon ei kuitenkaan sisältynyt nykyistä 3 momenttia vastaavaa lainkohtaa. Hallituksen esityksessä lähdettiin siitä, että jos muutosta käräjäoikeuden ratkaisuun rikosasiassa hakee syyttäjä tai asianomistaja taikka joku muu oikeudenkäynnin osallinen, heidän osaltaan asiaan sovellettaisiin 1 momentin säännöstä. Mahdollista siten olisi, että samassa asiassa syyttäjä ja asianomistaja tarvitsevat jatkokäsittelyluvan, mutta vastaaja ei tarvitse. Sen sijaan päinvastaista tilannetta ei voi olla. (HE 246/2014 vp s. 26)

Perustuslakivaliokunta totesi hallituksen esityksestä antamassaan lausunnossa seuraavaa:

Rikosasian asianomistajan oikeuksien kannalta on kuitenkin huomionarvoista, että esitys periaatteessa heikentää rikoksen uhrin prosessuaalista asemaa rikosoikeudenkäynnissä. Perustuslakivaliokunta katsoo, että tasavertaisten prosessuaalisten keinojen vaatimuksen perusteella lakivaliokunnan tulee muuttaa sääntelyä siten, että asianomistajalta ei edellytetä jatkokäsittelylupaa niissä tilanteissa, joissa vastaajaltakaan ei sitä vaadita. Kun asianomistaja vapautettaisiin vakavimmissa rikosjutuissa luvantarpeesta, seurauksena olisi se, että syyttäjäkään ei näissä tilanteissa tarvitsisi jatkokäsittelylupaa. (PeVL 59/2014 vp s. 6)

Lakivaliokunnan mietinnössä (LaVM 24/2014 vp) ehdotettiin uuden 3 momentin lisäämistä oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 5 §:ään. Lakivaliokunta lausui asiasta seuraavasti:

Esityksessä ei ole riittävästi otettu huomioon asianomistajan asemaa, kun asianomistajalta edellytetään aina jatkokäsittelylupaa. Tämä heikentää asianomistajan asemaa rikosprosessissa. Edellä esitetyn vuoksi ja perustuslakivaliokunnan lausuntoon viitaten lakivaliokunta ehdottaa sääntelyn muuttamista siten, ettei asianomistajalta edellytetä jatkokäsittelylupaa, jos vastaajaltakaan ei sitä vaadita. Selkeyden vuoksi on perusteltua määritellä syyttäjän jatkokäsittelyluvan edellytykset vastaavalla tavalla. (LaVM 24/2014 vp s. 3)

Perusteet ennakkopäätöskysymyksen siirtämiselle

Oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 5 §:n 3 momentin sanamuodon mukaan asianomistajan ja syyttäjän tarve jatkokäsittelyluvalle on säännöksessä tarkoitetussa tilanteessa sidottu siihen, koskeeko heidän valituksensa vastaajan syyksi luettua rikosta taikka vastaajalle tuomittua rangaistusta. Kuitenkin lain esitöiden mukaan säännöksellä on tavoiteltu tilannetta, jossa yhtäältä vastaajan ja toisaalta asianomistajan ja syyttäjän tarve jatkokäsittelyluvalle määräytyisi samalla tavalla. Jos asianomistajan tai syyttäjän valitus koskee hylättyä syytekohtaa, ei kyse vaikuttaisi olevan säännöksessä tarkoitetusta ”vastaajan syyksi luetusta rikoksesta” tai ”vastaajalle tuomitusta rangaistuksesta”. Lain sanamuodon mukaan asianomistaja ja syyttäjä siis tarvitsisivat tällaisessa tilanteessa syyksilukemista koskevaan valitukseen jatkokäsittelyluvan, vaikka vastaaja olisi tuomittu yli 8 kuukaudeksi vankeuteen eikä lupaa tarvitsisi. Lain sanamuoto ja esityöt vaikuttaisivat olevan ristiriidassa.

Aivan selvää ei ole sekään, miten säännöksessä mainittua vastaajalle tuomitun rangaistuksen käsitettä on tulkittava. Vaikka rangaistus onkin aina yhteydessä syyksilukemiseen, ei rangaistuksesta vaikuttaisi olevan kyse pelkästään sillä perusteella, että asiassa on vaadittu hylätyn syytekohdan syyksilukemista.

Asianomistaja tai syyttäjä voi vaatia valituksessaan vastaajalle tuomitun rangaistuksen korottamista joko syyksilukemiseen vaaditun muutoksen perusteella tai siitä riippumatta. Viimeksi mainitussa tilanteessa vaikuttaisi selvältä, että asianomistaja tai syyttäjä ei tarvitse jatkokäsittelylupaa, jos vastaajakaan ei sitä tarvitse. Epäselvänä voidaan kuitenkin pitää sitä, koskeeko asianomistajan tai syyttäjän valitus vastaajalle tuomittua rangaistusta silloin, jos rangaistuksen korotusvaatimus liittyy pelkästään syyksilukemista koskevan vaatimuksen menestymiseen.

Joka tapauksessa olisi yleisesti ottaen epäjohdonmukaista, jos esimerkiksi vaatimus rangaistuksen korottamisesta 3 kuukaudella ei vaatisi jatkokäsittelylupaa, mutta lupaa sen sijaan vaatisi hylättyä syytekohtaa koskeva muutosvaatimus, vaikka se voisi johtaa rangaistuksen huomattavaankin korotukseen. Vastaavasti lain sanamuodon valossa säännöksen soveltaminen näyttäisi johtavan epäjohdonmukaisesti erilaisiin tilanteisiin riippuen siitä, onko syyte hylätty kokonaan (jatkokäsittelylupa ilmeisesti tarvitaan) vai osittain (jatkokäsittelylupaa ei tarvita, koska valitus koskee ”syyksi luettua rikosta”).

Oikeuskirjallisuudessa (Saranpää: Jatkokäsittelylupa hovioikeudessa, 2023 s. 56–59) on pantu merkille oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 5 §:n 3 momentin tulkinnanvaraisuus ja katsottu erityisesti lakivaliokunnan mietintöön nojaten, että hylätyn syytteen kohdalla asianomistajalta ei tulisi edellyttää jatkokäsittelylupaa, jos vastaajakaan ei sitä tarvitse.

Hovioikeuden käsityksen mukaan oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 5 §:n 3 momentin tulkinnasta hylättyjä syytekohtia koskevissa tilanteissa on hovioikeuden sisällä ristiriitaista käytäntöä. Todennäköisesti vastaava tilanne vallitsee myös muissa hovioikeuksissa ja hovioikeuksien välillä. Asialla on suuri merkitys asianomistajien aseman ja prosessuaalisten oikeuksien kannalta. Kysymyksestä ei ole korkeimman oikeuden oikeuskäytäntöä. Oikeuskäytännön yhtenäisyys puoltaa sitä, että ennakkopäätöskysymys siirretään korkeimpaan oikeuteen ja että asiassa annetaan ennakkopäätös.

Asian käsittelystä hovioikeudessa

Asiassa on kysymys ainoastaan siitä, kuuluuko asianomistaja A:n valitus jatkokäsittelylupajärjestelmän soveltamisalaan, eikä esimerkiksi siitä, tuleeko jatkokäsittelylupa myöntää. Näin ollen vain A:ta on hovioikeuden käsityksen mukaan pidettävä asiassa asianosaisena, jolle on oikeudenkäymiskaaren 30 a luvun 7 §:n 2 momentin nojalla varattava tilaisuus tulla kuulluksi. Hovioikeus on tiedustellut A:n kantaa ennakkopäätöskysymyksen siirtämiseen ja varannut hänelle tilaisuuden lausua myös kysymyksen sisällöstä.

A on ilmoittanut suostuvansa ennakkopäätöskysymyksen siirtämiseen.

Hovioikeus pyytää korkeinta oikeutta käsittelemään ennakkopäätöskysymystä koskevan asian kiireellisesti ja antamaan ratkaisunsa kysymykseen kevään 2026 aikana. Tämä on välttämätöntä asiassa elokuussa 2026 toimitettavan pääkäsittelyn ja siihen valmistautumisen kannalta.

Päätöslauselma

Hovioikeus siirtää korkeimman oikeuden ratkaistavaksi seuraavan ennakkopäätöskysymyksen:

Tarvitseeko rikosasian asianomistaja hovioikeudessa jatkokäsittelyluvan tilanteessa, jossa vastaaja on tuomittu ankarampaan rangaistukseen kuin kahdeksan kuukautta vankeutta ja asianomistaja valittaa käräjäoikeuden hylkäämästä syytekohdasta vaatien samalla vastaajan rangaistuksen korottamista, mutta vain jos syyksilukemista koskeva vaatimus hyväksytään?

Asian ovat ratkaisseet:

Hovioikeudenneuvos Karita Lassila
Hovioikeudenneuvos Salla Vaahtera
Hovioikeudenneuvos Heikki Kemppinen

Ratkaisu on yksimielinen.