Hel­HO:2025:7

A:n kanssavastaajat olivat leikanneet B:n hiuksia sekä lyöneet häntä kasvoihin A:n kuvatessa tätä menettelyä lähietäisyydeltä. A oli myöhemmin levittänyt pahoinpitelystä saatua tallennetta.

Hovioikeus katsoi, että A:n ja muiden kanssavastaajien välillä oli ollut etukäteinen yhteisymmärrys teon tekemisestä. Lisäksi hovioikeus katsoi, että hiusten leikkaaminen tekotapana viittasi siihen, että teon ensisijaisena tarkoituksena oli ollut nöyryyttää B:tä. Tietoisuus kuvaamisesta oli ollut omiaan lisäämään nöyryytyksen kokemusta. Hovioikeus piti myös ilmeisenä, että pahoinpitelyyn oli ryhdytty ainakin osittain videotallenteen saamiseksi sen myöhempää levittämistä varten. Edellä mainittujen seikkojen perusteella hovioikeus katsoi A:n menettelyn olleen tässä tapauksessa teon tarkoitukseen ja seurauksiin sekä toisaalta varsinaisen väkivallan lievyyteen nähden niin olennaista, että A:n oli katsottava toimineen käräjäoikeuden syyksilukemin tavoin pahoinpitelyn kanssavastaajien tekijäkumppanina.

HELSINGIN KÄRÄJÄOIKEUDEN TUOMIO 1022 4378
7.11.2024

Asia R 706/2024/9807

SELOSTUS ASIASTA

Syyttäjä on käräjäoikeudessa vaatinut A:lle rangaistusta kohdassa 3 yhdessä kanssavastaajien kanssa tehdystä pahoinpitelystä nuorena henkilönä seuraavalla teonkuvauksella:

A, C ja D ovat yhdessä alle 18-vuotiaina tehneet ruumiillista väkivaltaa B:lle. C ja D ovat leikanneet B:n hiuksia ja D on lyönyt B:tä kasvoihin. A on kuvannut lähietäisyydeltä D:n puhelimella B:hen kohdistunutta väkivaltaa.

Toissijaisesti syyttäjä on vaatinut A:lle kohdassa 3 rangaistusta avunannosta pahoinpitelyyn nuorena henkilönä edellä mainitulla teonkuvauksella.

Lisäksi syyttäjä on vaatinut A:lle rangaistusta kohdassa 2 yhdessä kanssavastaajien kanssa tehdystä kunnianloukkauksesta nuorena henkilönä, joka oli toteutettu jakamalla pahoinpitelyä koskevaa tallennetta ja näyttämällä sitä ulkopuolisille.

Käräjäoikeus katsoi A:n menetelleen molemmissa kohdissa ensisijaisen syytteen teonkuvausten mukaisesti. Kohtaa 3 koskevassa arviossaan käräjäoikeus kiinnitti huomiota siihen, että vastaajat olivat yhdessä odottaneet B:tä, kulkeneet tämän mukana tekopaikalle ja että vastaajat olivat ennen tekoa varustautuneet saksilla. D oli antanut puhelimensa A:lle kuvaamista varten ja A oli kuvannut tilanteen D:n puhelimella. Käräjäoikeus totesi, että näissä olosuhteissa vastaajilla oli ollut yhteinen tarkoitusperä toiminnalleen, eikä kukaan ollut toiminut toisin, vaikka mahdollisuus siihen oli ollut. Mainittuihin seikkoihin nähden vastaajat vastasivat kukin tekijöinä sekä omasta että toistensa toiminnasta.

Käräjäoikeus tuomitsi A:n syyksiluetuista kohtien 2 ja 3 rikoksista yhteiseen 55 päiväsakon rangaistukseen.

Asian on käräjäoikeudessa ratkaissut käräjätuomari Mervi Tuulensola.

HELSINGIN HOVIOIKEUDEN TUOMIO 23.5.2025

Asian käsittely hovioikeudessa

A:lle on myönnetty jatkokäsittelylupa 3.3.2025.

Valitus

A on vaatinut, että syyte kohdassa 3 ja siihen liittyvät korvausvaatimukset hylätään.

Käräjäoikeus oli virheellisesti katsonut vastaajien toimineen rikoskumppaneina. A:n menettely oli rajoittunut ainoastaan tapahtumien kuvaamiseen. A ei ollut uhkaillut B:tä, leikannut tämän hiuksia tai kohdistanut tähän fyysistä väkivaltaa.

Asiassa ei ollut väitetty, että tekoon olisi liittynyt suunnitelmallisuutta. A ei ollut tehnyt mitään konkreettisia tekotoimia, joita rikoskumppanuus edellytti. A:n ei voitu myöskään katsoa käyttäytymisellään nimenomaisesti edistäneen pahoinpitelyä. A:n menettely ei ollut ollut siinä määrin olennaista, että se olisi täyttänyt tekijävastuun tai edes avunannon edellytykset.

Vastaukset

Syyttäjä on vaatinut, että valitus hylätään. Lisäksi syyttäjä on uudistanut toissijaisen rangaistusvaatimuksen avunannosta pahoinpitelyyn nuorena henkilönä.

Käräjäoikeuden tuomio oli oikea syyksilukemisen ja rangaistuksen mittaamisen osalta.

A:lla oli ollut muiden vastaajien kanssa yhteinen tarkoitusperä toiminnalleen. Väkivaltatapahtuman kuvaaminen lähietäisyydeltä tapahtuman alusta loppuun oli ollut aktiivista toimintaa.

---

B on vaatinut, että valitus hylätään ja A velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa hovioikeudessa laillisine korkoineen.

Käräjäoikeuden tuomio oli oikea. Tekijäkumppanuuden edellyttämät subjektiivinen ja objektiivinen edellytys täyttyivät. A:n osuus oli myös ollut kokonaisuuden kannalta merkityksellinen.

---

Hovioikeuden ratkaisu

Perustelut

Taustatiedot ja kysymyksenasettelu

A syyksi on kohdassa 3 luettu pahoinpitely nuorena henkilönä. Teonkuvauksen mukaan A ja muut kanssavastaajat olivat yhdessä tehneet ruumiillista väkivaltaa B:lle niin, että kanssavastaajat olivat leikanneet B:n hiuksia sekä lyöneet häntä kasvoihin ja A oli kuvannut tätä väkivaltaa lähietäisyydeltä.

Asiassa on riidatonta, ettei A ole itse kohdistanut B:hen väkivaltaa. Käräjäoikeus on kuitenkin katsonut A:n toimineen kanssavastaajien tekijäkumppanina, koska hänellä oli ollut heidän kanssaan yhteinen tarkoitusperä toiminnalleen.

A ei ole valituksessaan riitauttanut käräjäoikeuden tekemää näytön arviointia, nimennyt näyttöä hovioikeudessa tai vaatinut suullista käsittelyä. Näin ollen hovioikeuden arvioinnin lähtökohdaksi voidaan ottaa käräjäoikeuden näytetyksi katsoma menettely. Hovioikeudessa on siten A:n valituksen johdosta kysymys tämän menettelyn oikeudellisesta arvioinnista, eli siitä, voidaanko pelkkä pahoinpitelyn kuvaaminen katsoa tekijäkumppanuuden perustavaksi toimeksi tai avunannoksi pahoinpitelyyn. Lisäksi asiassa on kysymys rangaistuksen mittaamisesta ja vahingonkorvauksista.

Tekijäkumppanuutta koskevat oikeusohjeet

Rikoslain 21 luvun 5 §:n mukaan pahoinpitelyyn syyllistyy se, joka tekee toiselle ruumiillista väkivaltaa taikka tällaista väkivaltaa tekemättä vahingoittaa toisen terveyttä, aiheuttaa toiselle kipua tai saattaa toisen tiedottomaan tai muuhun vastaavaan tilaan.

Rikoslain 5 luvun 3 §:n mukaan, jos kaksi tai useammat ovat yhdessä tehneet tahallisen rikoksen, rangaistaan kutakin rikoksen tekijänä.

Viimeksi mainitun lainkohdan esitöistä ilmenee, että yhdessä tekeminen viittaa sekä subjektiivisiin että objektiivisiin seikkoihin. Subjektiivisessa suhteessa yhdessä tekeminen merkitsee vaatimusta yhteisymmärryksestä. Yhteisymmärrys merkitsee tietoisuutta siitä, että oma toiminta yhdessä muiden toiminnan kanssa toteuttaa tunnusmerkistön. Objektiivisessa suhteessa edellytetään jonkinlaista osallistumista itse rikoksen toteuttamiseen. Tekijävastuun edellytyksenä on, että osallisen työnjaon mukainen osuus on olennainen ja että hänen osuutensa täyttämistä on pidettävä kokonaisuuden kannalta merkityksellisenä. (HE 44/2002 vp s. 152–153.)

Korkeimman oikeuden ennakkopäätöksessä KKO 1988:42 henkirikoksen suunnitteluun osallistuneen ja paikalla olleen henkilön katsottiin toimineen tekijäkumppanina, kun henkirikos oli suoritettu tuon ennalta laaditun suunnitelman mukaisesti ja yhteisen päämäärän saavuttamiseksi, vaikka kanssavastaaja olikin yksin tehnyt varsinaiset surmaamistoimet. Korkeimman oikeuden ennakkopäätöksessä KKO 1996:94 aseellisen ryöstön suunnitteluun ja saalinjakoon osallistuneen sekä autonkuljettajana toimineen henkilön katsottiin toimineen tekijänä eikä vain avunantajana.

Oikeuskirjallisuudessa on katsottu, ettei rikoskumppanuusvastuu voi realisoitua, vaikka osallisten välillä vallitsisi vahvakin yksituumaisuus rikoksen tekemisestä, mikäli kyseisen osallisen oma, ulkoisesti havaittava käyttäytyminen on loukkausasteeltaan liian vähäistä. Pelkkä läsnäolo ei ole rikoksen tekemistä edes silloin, kun osalliset ovat ennen tekoa toisilleen nimenomaisesti ja selvästi ilmaisseet tarkoituksenaan olevan tietynlaisen oikeudenvastaisen asiaintilan aikaansaaminen yhteisvoimin. Edelleen on katsottu, että väkivaltarikoksissa edes jonkinasteinen osallistuminen täytäntöönpanotoimeen on ehdottomampi edellytys rikoskumppanuusvastuun syntymiselle kuin varkausrikosten kohdalla. Kuitenkin joskus myös psyykkinen myötävaikutus rikoksentekopaikalla yhdessä muiden valmistelutoimien kanssa saattaa kokonaisarvioinnissa johtaa osallisen toiminnan arvostelemiseen rikoskumppanuutena. Tämä on kuitenkin hyvin harvinaista ja edellyttääkin tuekseen erittäin painavia syitä – etenkin vakavissa väkivaltarikoksissa. (Vanhanen, Teemu: Rikoskumppanuutta vai avunantoa – onko sillä merkitystä, 2004, s. 117, 122 ja 125–126.)

Avunantoa koskevat oikeusohjeet

Rikoslain 5 luvun 6 §:n mukaan, se, joka ennen rikosta tai sen aikana neuvoin, toimin tai muilla tavoin tahallaan auttaa toista tahallisen rikoksen tai sen rangaistavan yrityksen tekemisessä, tuomitaan avunannosta rikokseen saman lainkohdan mukaan kuin tekijä.

Kyseisen lainkohdan esitöistä ilmenee, että avunantona rangaistaan myötävaikuttaminen toisen tahalliseen rikokseen eli päärikokseen. Avunannon ei tarvitse olla päärikoksen tekemisen välttämätön edellytys, mutta sen tulee kuitenkin lisätä, edistää tai helpottaa rikoksen tekemisen mahdollisuutta. Edellytyksenä on, että avunantotoimi on lisännyt rikoksen toteutumisen todennäköisyyttä. Avunantajan tahallisuuden osalta vaaditaan hänen tietoisuuttaan päärikoksesta, omasta toiminnastaan ja oman toiminnan päärikosta edistävästä merkityksestä. (HE 44/2002 vp s. 156–157.)

Korkeimman oikeuden ennakkopäätöksestä KKO 2014:22 (kohdat 9–10) ilmenevin tavoin avunannon voi toteuttaa myös pääteon tekijöiden rikoksentekoa koskevan motivaation tahallinen vahvistaminen eli niin sanottu psyykkinen avunanto. Sen sijaan pelkkänä passiivisuutena ilmenevä menettely ei täytä rangaistavaa avunantoa pahoinpitelyrikokseen, ellei vastaaja ole käyttäytymisellään jollain tavoin nimenomaisesti edistänyt pahoinpitelyä tai ellei hänellä ole ollut erityistä oikeudellista velvollisuutta puuttua tapahtumiin.

Arviointi tässä asiassa

Hovioikeus toteaa, että rikosten kuvaaminen on melko uusi, mutta yleistyvä ilmiö. Oikeuslähteistä ei ole löydettävissä selkeää kannanottoa siihen, miten kuvaamista tulisi arvioida osallisuuden kannalta.

A:n osallisuutta on ensin arvioitava ensisijaisen syytteen mukaisen tekijäkumppanuuden kannalta. Jotta A:n voitaisiin katsoa toimineen tekijäkumppanina, tulee hänen menettelynsä kattaa edellä esitöissä kerrotuin tavoin sekä tekijävastuun subjektiivinen että objektiivinen elementti. Mikäli tekijävastuun edellytykset eivät täyty, arvioitavaksi tulee, voiko pahoinpitelyrikoksen kuvaaminen merkitä avunantoa rikokseen.

B:n käräjäoikeudessa antaman kertomuksen mukaan A ja muut kanssavastaajat olivat olleet yhdessä odottamassa häntä koulureitin varrella, seuranneet häntä bussipysäkille ja varustautuneet tekoon saksilla. Reaalitodisteena olevalta videolta ilmenee, että A oli kuvannut tapahtumat lähietäisyydeltä alusta loppuun. Hovioikeus katsoo näiden seikkojen osoittavan, että A:n ja muiden kanssavastaajien välillä on ollut etukäteinen suunnitelma ja yhteisymmärrys teon tekemisestä, mitä tukee myös B:n kertomus vastaajien välisestä keskustelusta matkalla bussipysäkille. Näin ollen A:n menettely kattaa tekijävastuun subjektiivisen elementin.

Hovioikeus toteaa, että pahoinpitelyrikoksen suojeluobjekteja ovat terveys sekä fyysinen koskemattomuus. Edellä esitöissä todetuin tavoin tekijävastuun objektiivinen elementti edellyttää sitä, että osallistuminen tekoon on ollut olennaista ja tekijän osuuden täyttäminen on ollut kokonaisuuden kannalta merkityksellistä. Kuten edellä viitatussa oikeuskirjallisuudessa on todettu, edellyttää tämä lähtökohtaisesti väkivaltarikosten osalta osallistumista itse täytäntöönpanotoimeen, eli fyysisen koskemattomuuden loukkaamiseen tai terveyden vahingoittamiseen. Pelkkä pahoinpitelyrikoksen kuvaaminen ei itsessään loukkaa näitä suojeluobjekteja, eikä se ole rikoksen tunnusmerkistön täyttymisen kannalta olennaista. Hovioikeus katsoo, että tyypillisessä pahoinpitelyrikoksessa, jossa sekä teon tarkoitus että ensisijainen seuraus ovat uhrin terveyden vahingoittaminen tai fyysisen koskemattomuuden loukkaaminen, ei pahoinpitelyn kuvaaminen siten lähtökohtaisesti täytä tekijävastuun objektiivista elementtiä.

Hovioikeus toteaa, että yhteisymmärryksessä pahoinpitelyrikoksen varsinaisten tekijöiden kanssa tapahtuva rikoksen kuvaaminen voi kuitenkin merkitä psyykkistä myötävaikutusta pahoinpitelyrikokseen. Tällaisessa menettelyssä voi olla kysymys korkeimman oikeuden oikeuskäytännössä viitatusta niin sanotusta psyykkisestä avunannosta. Edellä rikoskumppanuuden osalta viitatussa oikeuskirjallisuudessa on toisaalta katsottu, että erityisen painavista syistä voidaan kokonaisarvioinnissa päätyä katsomaan psyykkinen myötävaikutus rikoksentekopaikalla rikoskumppanuudeksi, vaikka henkilö ei olisikaan osallistunut täytäntöönpanotoimiin. Tässä kokonaisarvioinnissa on kiinnitettävä huomiota siihen, minkä tyyppisestä rikoksesta on ollut kysymys ja mitä seurauksia sillä on tavoiteltu. Kynnys katsoa muu kuin varsinaisen täytäntöönpanotoimen tekeminen rikoskumppanuudeksi on sitä korkeampi, mitä vakavammasta väkivallasta on kysymys.

Hovioikeus katsoo, että nyt käsillä oleva tapaus poikkeaa olennaisesti tavanomaisesta pahoinpitelyrikoksesta. Hiusten leikkaaminen on itsessään väkivaltana suhteellisen lievää. Tekotapana se viittaa siihen, että B:n fyysisen koskemattomuuden loukkaamisen tai terveyden vahingoittamisen sijaan teon ensisijaisena tarkoituksena on ollut nöyryyttää häntä. B:n tietoisuus siitä, että menettelyä kuvataan, on ollut omiaan lisäämään nöyryytyksen ja häpeän kokemuksia, joita voidaan pitää teon pääasiallisina seurauksina. Ottaen huomioon teko-olosuhteet sekä A:n syyksi lainvoimaiseksi jääneessä kohdassa 2 luettu videon levittäminen jälkitapahtumana, hovioikeus pitää ilmeisenä, että pahoinpitelyyn on myös ryhdytty ainakin osittain videotallenteen saamiseksi sen myöhempää levittämistä varten.

Edellä mainitut seikat huomioon ottaen hovioikeus katsoo, että vaikka A ei ole osallistunut pahoinpitelyn varsinaisiin täytäntöönpanotoimiin, on etukäteisen työnjaon mukainen ja kanssavastaajien menettelyä osaltaan edistänyt rikoksen kuvaaminen ollut tässä tapauksessa teon tarkoitukseen ja seurauksiin sekä toisaalta varsinaisen väkivallan lievyyteen nähden niin olennaista, että A:n menettelyä ei ole pidettävä pelkästään avunantona rikokseen, vaan A:n on katsottava toimineen käräjäoikeuden syyksilukemin tavoin pahoinpitelyn kanssavastaajien tekijäkumppanina.

Hovioikeus hyväksyy käräjäoikeuden perustelut ja lopputuloksen rangaistuksen mittaamisen ja vahingonkorvausten osalta.

Edellä mainituilla lisäyksillä perusteluihin käräjäoikeuden tuomion lopputulosta ei ole syytä muuttaa.

---

Tuomiolauselma

Käräjäoikeuden tuomiota ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet:

Hovioikeudenneuvos Mirja-Leena Nurmi
Hovioikeudenneuvos Mari Vihla
Asessori Lauri Vaihemäki

Esittelijä:

Hovioikeuden esittelijä Liina Muuronen

Ratkaisu on yksimielinen.