HelHO:2025:6

Hovioikeus arvioi tuomiovirhekantelun tutkimisen edellytyksiä dispositiivisessa riita-asiassa, kun käräjäsihteeri kanteli yksipuolisesta tuomiosta, joka oli annettu vastaajaa kuulematta ja jota vastaaja ei ollut myöhemminkään saanut tiedoksi. Hovioikeus katsoi, että käräjäsihteerillä ei ollut oikeutta hakea yksipuolisen tuomion poistamista tuomiovirhekantelulla eikä kyseessä ollut sellainen lainvoimaiseen tuomioon rinnastuva oikeudellinen ratkaisu, josta voitiin kannella, koska takaisinsaantiaika ei ollut päättynyt. Hovioikeus jätti kantelun tutkimatta. (Vahvennettu istunto, ään.)

HELSINGIN HOVIOIKEUDEN RATKAISU 11.4.2025

Kantelu

Käräjäsihteeri -- on vaatinut, että Helsingin käräjäoikeuden 27.8.2024 antama yksipuolinen tuomio poistetaan tuomiovirheen perusteella.

Yksipuolisen tuomion antamisen jälkeen oli ilmennyt, ettei vastaaja ollut saanut tiedoksi haastetta eikä häntä siten ollut kuultu asiassa.

Oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 1 tai 2 §:ssä ei ollut säännelty sitä, kenellä oli oikeus tehdä tuomiovirhekantelu. Asian käsittelijän kantelulegitimaatiota puolsi se, että asiassa tapahtunut oikeudenkäyntivirhe oli yksinomaan käräjäoikeuden vastuulla oleva asia.

Yksipuolinen tuomio ei ollut lainvoimainen. Käräjäoikeus oli 30.8.2024 ilmoittanut kantajalle asian käsittelyssä tapahtuneesta oikeudenkäyntivirheestä ja pyytänyt, että yksipuolista tuomiota ei toimitettaisi täytäntöönpantavaksi, millä perusteella kantajan voitiin olettaa pidättäytyvän täytäntöönpanotoimien lisäksi myös yksipuolisen tuomion tiedoksi antamisesta vastaajalle. Myöskään käräjäoikeus ei ollut toimittanut yksipuolista tuomiota tiedoksi vastaajalle.

Vastaus

Edellä todettu ja hovioikeuden ratkaisun lopputulos huomioon ottaen kirjallisen vastauksen pyytäminen vastapuolelta on ilmeisen tarpeetonta.

Hovioikeuden ratkaisu

Kantelulegitimaatio

Tuomioistuinlain 19 luvun 6 §:n 1 momentin 1 a kohdan mukaan käräjäoikeuden laamanni voi kirjallisesti määrätä käräjäoikeuden kansliahenkilökuntaan kuuluvan, joka on antanut tuomarinvakuutusta vastaavan vakuutuksen sekä saanut tehtävään tarvittavan koulutuksen ja jolla on tehtävän hoitamiseen riittävä taito oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 3 §:ssä tarkoitetuissa asioissa antamaan yksipuolisia tuomioita. Oikeuskäytännössä käräjäsihteeri on rinnastettu käräjätuomariin ratkaisemassaan asiassa (KKO 1.2.2017 nro 167).

Kantelun kohteena on yksipuolinen tuomio, joka on annettu dispositiivisessa riita-asiassa eli asiassa, jossa sovinto on sallittu. Oikeuskäytännössä on katsottu, ettei dispositiivisissa riita-asioissa viranomaisilla eikä myöskään asian ratkaisseella tuomarilla ole lähtökohtaisesti niin sanottua kantelu- tai purkulegitimaatiota (esim. KKO 1961-II-103, KKO 1977-II-100 ja KKO 1986-II-10). Sen sijaan rikosasioissa tuomari on voinut joissain tilanteissa hakea tuomion purkua vastaajan eduksi yleisen edun perusteella (ks. KKO 2024:23 kohdat 5 ja 6).

Kyseessä on tavanomainen velkomusasia. Asiassa ei ole tuotu esiin mitään sellaista yleistä etua tai muutakaan syytä, jonka perusteella käräjäsihteerillä olisi katsottava olevan oikeus hakea yksipuolisen tuomion poistamista tuomiovirhekantelulla. Kantelijan vaatimus on jätettävä tutkimatta puuttuvan kantelulegitimaation vuoksi.

Lainvoimaisuus

Oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 1 §:n 2 kohdan mukaan lainvoiman saanut tuomio voidaan tehdystä kantelusta tuomiovirheen perusteella poistaa, jos poissa oleva, jota ei ole haastettu, tuomitaan taikka jos henkilö, jota ei ole kuultu, muutoin kärsii haittaa tuomiosta. Luvun 16 §:n mukaan mitä edellä tässä luvussa on säädetty lainvoiman saaneesta tuomiosta, on vastaavasti sovellettava, milloin kysymys on lainvoimaiseen tuomioon rinnastettavasta oikeudellisesta ratkaisusta. Edellytyksenä lainkohdan soveltamiselle on siten muun ohella se, että kantelun kohteena oleva tuomio on lainvoimainen tai lainvoimaiseen tuomioon rinnastettava oikeudellinen ratkaisu.

Käsillä olevassa asiassa kantelun kohteena on käräjäoikeuden antama yksipuolinen tuomio. Oikeudenkäymiskaaren 12 luvun 15 §:n 1 momentin mukaan asianosaisella, jota vastaan on annettu yksipuolinen tuomio, on oikeus hakea takaisinsaantia siinä tuomioistuimessa, joka on antanut yksipuolisen tuomion. Takaisinsaantia on haettava kirjallisesti 30 päivän kuluessa siitä lukien, kun takaisinsaannin hakija hänen läsnäollessaan toimitetussa ulosmittauksessa taikka muulla tavoin todisteellisesti on saanut tiedon yksipuolisesta tuomiosta. Yksipuolisen tuomion lainvoimaiseksi tulo on siten riippuvainen siitä, milloin se, jota vastaan yksipuolinen tuomio on annettu, saa siitä tiedon (HE 15/1990 vp s. 95).

Kantelun mukaan käräjäoikeus on ilmoittanut kantajalle asian käsittelyssä tapahtuneesta oikeudenkäyntivirheestä ja pyytänyt, että yksipuolista tuomiota ei toimitettaisi täytäntöönpantavaksi, millä perusteella kantajan voidaan kantelijan mukaan olettaa pidättäytyvän täytäntöönpanotoimien lisäksi myös yksipuolisen tuomion tiedoksi antamisesta vastaajalle. Nyt kyseessä olevassa asiassa on siten varsin todennäköistä, että kantelun kohteena oleva yksipuolinen tuomio on edelleen mahdollista saattaa käräjäoikeuden tutkittavaksi takaisinsaantihakemuksella. Kun takaisinsaanti muutoksenhakukeinona on edelleen käytettävissä, ei asiassa voida katsoa vastaajan oikeusturvan toteutumisen tässä vaiheessa edellyttävän ylimääräisen muutoksenhakukeinon käyttämistä. Takaisinsaannilla haetaan muutosta sekä menettelyä koskeviin että aineellisiin kysymyksiin.

Kun takaisinsaantiaika kysymyksessä olevaan yksipuoliseen tuomioon ei ole päättynyt, ei se siten myöskään ole lainvoimainen. Sitä ei voida rinnastaa lainvoiman saaneeseen tuomioon pelkästään täytäntöönpanokelpoisuutensa vuoksi. Kantelussa lausutut seikat viittaavat siten siihen, että kyseessä ei ole oikeudenkäymiskaaren 31 luvussa tarkoitettu lainvoimainen tuomio tai siihen rinnastuva oikeudellinen ratkaisu, millä perusteella kantelu on myös jätettävä tutkimatta.

Päätöslauselma

Kantelu jätetään tutkimatta.

Asian ovat ratkaisseet:

Presidentti Asko Välimaa
Hovioikeudenneuvos Pekka Haapaniemi
Hovioikeudenneuvos Jaana Hemminki
Hovioikeudenneuvos Karita Lassila
Hovioikeudenneuvos Salla Vaahtera
Hovioikeudenneuvos Johanna Pihlajamaa
Asessori Saila Tuomala

Ratkaisu on äänestysratkaisu.

Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Asessori Saila Tuomala:

Oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 1 §:n 1 momentin 2 ja 4 kohtien mukaan lainvoiman saanut tuomio voidaan tehdystä kantelusta tuomiovirheen perusteella poistaa muun ohella, jos henkilö, jota ei ole kuultu, kärsii haittaa tuomiosta tai jos oikeudenkäynnissä on tapahtunut muu oikeudenkäyntivirhe, jonka havaitaan tai voidaan otaksua olennaisesti vaikuttaneen jutun lopputulokseen. Saman luvun 16 §:n mukaan mitä mainitussa luvussa on säädetty lainvoiman saaneesta tuomiosta, on vastaavasti sovellettava, milloin kysymys on lainvoimaiseen tuomioon rinnastettavasta oikeudellisesta ratkaisusta.

Asiassa on ensinnäkin ratkaistava, onko käräjäsihteerillä oikeus tehdä tuomiovirhekantelu (hakijalegitimaatio). Toiseksi asiassa on ratkaistava, onko kyseessä oleva yksipuolinen tuomio sellainen lainvoimaiseen tuomioon rinnastettava oikeudellinen ratkaisu, johon tuomiovirhekantelua koskevaa säännöstä voidaan soveltaa.

Hakijalegitimaation osalta oikeuskirjallisuudessa (Pekka Koponen: Ylimääräinen muutoksenhaku 2017, s. 61–62) on todettu, että tuomarin hakijalegitimaatio ei ole samanlainen kaikissa asiatyypeissä. Nykyinen oikeuskäytäntö on kutakuinkin se, että riita-asioissa tuomari ei pääsääntöisesti voi käyttää ylimääräistä muutoksenhakua lainkaan. Hakemusasioissa tämä oikeus on rajoitettu siten, että merkittävä julkinen intressi on voinut oikeuttaa muutoksenhakuun. Rikosasiassa syytetyn eduksi tuomarin muutoksenhakuoikeudella ei näytä olevan nimenomaisia rajoituksia. Lisäksi oikeuskirjallisuudessa on huomautettu, että kun sanotut oikeudet on luotu oikeuskäytännöllä, perusteita on vaikea löytää. Oikeuskäytännössäkin on erityisesti perusteltu lähinnä vain niitä rajoituksia, joita muutoksenhakuoikeuteen on aiempaan käytäntöön verrattuna asetettu. Oikeuskirjallisuudessa on todettu, että kaikkiin eri asialajeihin voi kuitenkin liittyä tulkinnanvaraisia rajatapauksia, eikä oikeustila ole selvä. Oikeuskirjallisuudessa (ibid, s. 65) käräjäsihteeri on rinnastettu käräjätuomariin ratkaisemassaan asiassa (KKO 1.2.2017 nro 167).

Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2014:10 (kohdat 6 ja 7) todennut, että oikeudenkäymiskaaressa ei ole säännöksiä siitä, onko muilla kuin jutun asianosaisilla oikeus hakea lainvoimaisen ratkaisun purkamista. Oikeuskäytännössä on katsottu, että myös viranomaisella, joka ei ole ollut asianosaisena asiassa, on voinut olla oikeus hakea lainvoimaisen ratkaisun purkamista yleisen edun niin vaatiessa. Adoptioratkaisun purkamista koskevassa ennakkopäätöksessä KKO 2011:106 korkein oikeus on lausunut, että asian ratkaisseella tuomarilla voi poikkeuksellisesti olla oikeus hakea lainvoimaisen tuomion purkamista asiassa, jossa sovinto ei ole sallittu. Näin voi olla esimerkiksi silloin, kun ratkaisua rasittaa ilmeinen virhe, jonka korjaamiseen liittyy voimakas julkinen intressi. Riita-asioissa, joissa sovinto on sallittu, asian ratkaisseella tuomarilla ei sen sijaan ole katsottu olevan oikeutta hakea ratkaisun purkamista (KKO 1977 II 100, KKO 1986 II 10 ja KKO 1990:146).

Kaikissa edellä mainituissa ratkaisuissa on ollut kysymys lainvoimaisen ratkaisun purkamisesta (OK 31:7) eikä tuomiovirhekantelusta (OK 31:1). Oikeuskirjallisuudessa on katsottu, että kantelun muodollisten edellytysten osalta lähtökohtana voidaan pitää sitä, että muun muassa hakijalegitimaation osalta sovelletaan samoja sääntöjä kuin tuomionpurussa. Kuitenkin joitakin pieniä eroavaisuuksia on olemassa, ja muun muassa kanteluhakemuksen tekemiseen oikeutettujen piiri on eräin osin laajempi verrattuna niihin, jotka voivat hakea purkua. Lisäksi kantelun kohteeksi ovat voineet kelvata eräät sellaisetkin ratkaisut, joihin ei ole voinut hakea purkua (Tatu Leppänen – Asko Välimaa: Muutoksenhaun pääpiirteet 1998, s. 156). Myös tuoreemmassa oikeuskirjallisuudessa on esitetty näkökohtia, joiden perusteella nimenomaan tuomarin hakijalegitimaation osalta tuomionpurun ja kantelun edellytyksien välillä voisi olla eroavaisuutta. Oikeuskirjallisuudessa (Pekka Koponen: Ylimääräinen muutoksenhaku 2017, s. 71) on kiinnitetty huomiota siihen, että oikeuskäytäntö tuomarin ylimääräisestä muutoksenhausta on muodostunut lähes yksinomaan tuomionpurkua koskevista tapauksista. Tuomarin tuomiovirhekantelun osalta oikeuskirjallisuudessa on katsottu, että ei ole mitään systemaattista perustetta rajata tuomiovirhekantelua tuomarin hakijalegitimaation ulkopuolelle, ja todettu, että kantelussa on se olennainen ero purkuhakemukseen verrattuna, ettei kanteluperusteissa ole eroa eikä merkitystä sillä, kenen hyväksi taikka vahingoksi oikeudenkäyntivirheen korjaaminen koituu.

Vaikka dispositiivisia riita-asioita koskevissa tuomionpuruissa onkin vakiintuneesti katsottu, ettei asian ratkaisseella tuomarilla ole hakijalegitimaatiota, puoltaa tuomiovirhekantelun erilainen sääntelyperusta sitä, että tuomiovirhekantelussa hakijalegitimaatio voidaan myöntää myös asian ratkaisseelle tuomarille erityisesti, kun arvioinnissa otetaan huomioon jäljempänä kuvatut oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin edellytykset. Näin ollen ja ottaen huomioon, että hakijalegitimaatioon liittyvät korkeimman oikeuden ratkaisut ovat liittyneet tuomion purkamiseen ja että myös oikeuskirjallisuudessa on kiinnitetty huomiota siihen, että tuomiovirhekantelun ollessa kysymyksessä hakijalegitimaatio ei ole yhtä tiukasti rajattu kuin tuomion purkamisen yhteydessä, katson, että käräjäsihteerillä on asiassa hakijalegitimaatio.

Hakijalegitimaation ohella asiassa on ratkaistava myös kysymys siitä, onko yksipuolinen tuomio sellainen oikeudellinen ratkaisu, joka rinnastuu lainvoimaiseen tuomioon.

Oikeudenkäymiskaaren 12 luvun 16 §:n 1 momentin mukaan asianosainen, jota vastaan on annettu yksipuolinen tuomio, ei saa valittaa siitä. Asianosaisella, jota vastaan on annettu yksipuolinen tuomio, on kuitenkin oikeudenkäymiskaaren 12 luvun 15 §:n 1 momentin mukaan oikeus hakea takaisinsaantia siinä tuomioistuimessa, joka on antanut yksipuolisen tuomion. Takaisinsaantia on haettava kirjallisesti 30 päivän kuluessa siitä lukien, kun takaisinsaannin hakija hänen läsnäollessaan toimitetussa ulosmittauksessa taikka muulla tavoin todisteellisesti on saanut tiedon yksipuolisesta tuomiosta.

Oikeuskirjallisuudessa (Pekka Koponen: Ylimääräinen muutoksenhaku 2017, s. 143) on todettu, että korkeimman oikeuden oikeuskäytännössä hakemuksia yksipuolisen tuomion purkamiseksi on jätetty tutkimatta sen vuoksi, ettei hakija ole esittänyt hakemuksensa tueksi selvitystä ratkaisun lainvoimaisuudesta. Yksipuolisen tuomion kohdalla tämä edellyttää oikeudenkäymiskaaren 12 luvun 15 §:n mukaisesti, että vastaaja on saanut todisteellisesti tiedon yksipuolisesta tuomiosta ja takaisinsaannin määräaika on kulunut umpeen. Hakijan tulee esittää tästä selvitys hakemuksessaan eikä jättää asiaa sen varaan, että asiaintila selvitettäisiin viran puolesta tai välitoimella.

Korkein oikeus on ottanut yksipuolisen tuomion lainvoimaisuuteen kantaa ratkaisussaan KKO 2021:2. Asiassa hakija oli velvoitettu yksipuolisella tuomiolla maksusuoritukseen konkurssipesälle. Hakija vaati ylimääräisessä muutoksenhakemuksessaan yksipuolisen tuomion purkamista. Korkein oikeus katsoi, että koska hakija ei ollut näyttänyt saaneensa yksipuolista tuomiota todisteellisesti tiedokseen, sanottu ratkaisu ei ollut lainvoimainen, minkä vuoksi korkein oikeus jätti hakemuksen yksipuolisen tuomion purkamisesta tutkimatta.

Toisin kuin käsillä olevassa asiassa ratkaisussa KKO 2021:2 ei ollut tapahtunut menettelyvirhettä käräjäoikeudessa. Kysymys on ollut käräjäoikeudessa asianmukaisesti annetun ratkaisun myöhemmästä tiedoksiannosta täytäntöönpanoa varten ja siten pikemmin oikean muutoksenhakutavan valinnasta. Korkeimman oikeuden ratkaisun oikeusohje ei siten sovellu nyt kysymyksessä olevaan tilanteeseen.

Ratkaisussa KKO 2016:14 sen sijaan on ollut kysymys tuomiovirhekantelusta ja siitä, olisiko hovioikeuden tullut tutkia sille tehty kantelu. Hovioikeus oli katsonut, että väliaikainen turvaamistoimi ei ollut sellainen tuomioistuimen ratkaisu, joka voi olla kantelun kohteena. Korkein oikeus on kuitenkin todennut (kohta 33), että koska asiassa oli selvää, että väliaikaisen turvaamistoimen vaikutukset jäisivät lopullisiksi, on tällaisessa tilanteessa väliaikaista turvaamistointa koskeva päätös perusteltua rinnastaa lainvoimaiseen tuomioon oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 16 §:ssä tarkoitetuin tavoin.

Korkein oikeus on myös muussa oikeuskäytännössään (KKO 1999:50, KKO 1998:129 ja KKO 1999:123) antanut merkitystä sille, voitiinko asiaan hakea muutosta pääasiaratkaisun yhteydessä vai oliko se lopullisesti ratkaistu. Helsingin hovioikeus on 21.9.2023 antamassaan ratkaisussa numero 1370 tiivistänyt, että oikeuskäytännössä on hyväksytty tuomioistuimen oikeudenkäynnin aikana tekemän ratkaisun kantelukelpoisuus silloin, kun päätös saattaa loukata asianosaisen perusoikeuksia korjaamattomalla tavalla. Lisäksi on kiinnitetty huomiota Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskeviin määräyksiin. (Ks. esim. KKO 1999:123.)

Korkein oikeus on vielä edellä viitatussa ratkaisussa KKO 2016:14 (kohdat 39–40) todennut, että perustuslaissa ilmaistut perusoikeudet eivät ole velvoittavuudeltaan erilaisia vaan lähtökohtana on perusoikeussuojan yhtenäisyys. Tämän vuoksi vahvennetussa jaostossa annetun ratkaisun KKO 1999:50 merkitys ei rajoittunut ainoastaan vapauteen ja henkilökohtaiseen koskemattomuuteen puuttumista koskeviin tilanteisiin. Korkein oikeus katsoi, että muutoksenhakukiellon oli tällaisessa tapauksessa väistyttävä oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimusten täyttämiseksi. Hovioikeuden olisi näin ollen tullut tutkia hakijoiden sille tekemä kantelu.

Arvioitaessa nyt kysymyksessä olevan asian kantelukelpoisuutta, on huomattava, että takaisinsaanti edellyttää asianosaisen aktiivisia, hänen omalla kuluriskillään tapahtuvia toimia takaisinsaantiajan puitteissa. Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2016:14 katsonut, ettei oikeussuojaksi riittänyt se, että turvaamistoimen hakijan vastapuolen oikeussuojan turvaamiseksi oli oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 11 §:ssä säädetty vahingonkorvausvelvollisuudesta hakijan vastapuolelle silloin, kun hakija oli tarpeettomasti hankkinut turvaamistoimen. Niin kuin ratkaisusta (kohta 36) ilmenee, erilliseen vahingonkorvauskanteeseen saattaa liittyä näyttöongelmia ja sen nostaminen merkitsee usein varteenotettavaa oikeudenkäyntikuluja koskevaa riskinottoa. Korkein oikeus on katsonut, ettei oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takeita sanotuista syistä voitu väliaikaisen turvaamistoimen osalta jättää pelkästään vahingonkorvauksen varaan.

Itä-Suomen hovioikeus on 3.5.2016 antamassaan ratkaisussa numero 284 poistanut yksipuolisen tuomion tuomiovirheen perusteella tilanteessa, jossa vastaaja oli vastannut kanteeseen ja riitauttanut asian, mutta asiassa oli erehdyksessä annettu yksipuolinen tuomio. Lisäksi Itä-Suomen hovioikeus on 28.7.2017 antamassaan ratkaisussa numero 414 poistanut yksipuolisen tuomion tuomiovirheen perusteella tilanteessa, jossa yksipuolinen tuomio oli annettu erehdyksessä haastetta antamatta.

Ottaen huomioon edellä mainituista korkeimman oikeuden ratkaisuista ilmenevät oikeusohjeet ja se, että nyt kysymyksessä olevassa asiassa vastaajaa vastaan on annettu suoraan täytäntöönpanokelpoinen yksipuolinen tuomio ilman, että häntä on kuultu lainkaan asiassa, katson, että yksipuolinen tuomio voidaan näissä olosuhteissa rinnastaa vaikutuksiltaan lainvoimaiseen tuomioon. Edelleen oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimukset edellyttävät, ettei viranomaisen virheen korjaaminen edellytä virheen kohteeksi joutuneen asianosaisen omatoimista aloitteellisuutta omalla kuluriskillään. Kantelun tutkimatta jättämistä ei puolla kenenkään asiaan osallisen etu.

Katson, että Helsingin käräjäoikeuden yksipuolinen tuomio 27.8.2024 tulee poistaa ja palauttaa asia käräjäoikeuteen.

Hovioikeudenneuvos Salla Vaahtera:

Olen samaa mieltä kuin asessori Tuomala.

Ei lainvoimainen.