HelHO:2025:5
Hovioikeus katsoi, että kihlakunnanvouti ei olisi saanut jättää perimättä ulosmitattua omaisuutta koskeneesta kaupasta vetäytyneeltä B:ltä kauppahintojen erotusta, vaikka myöhemmästä kaupasta saadut varat olivat kattaneet velallisena olleen A:n ulosottovelat. Lisäksi A:lla katsottiin ulosottovelallisena olleen muutoksenhakuoikeus ulosottomiehen päätökseen, jolla kauppahintojen erotus oli jätetty perimättä.
Asiassa ei myöskään ollut perusteita poiketa pääsäännöstä, jonka mukaan ulosottovalitusasiassa asianosaiset vastaavat itse oikeudenkäyntikuluistaan. Vaikka B:n valitus oli hylätty hovioikeudessa, oli kyse tulkinnanvaraisesta oikeuskysymyksestä, joka oli ratkaistu kihlakunnanvoudin kannan vastaisesti.
Hovioikeus jätti A:n oikeudenkäyntikuluja koskeneen vastavalituksen tutkimatta, koska se oli kohdistettu valtiota vastaan, kun taas valittajana ja A:n vastapuolena hovioikeudessa oli B.
Ulosottokaari 3 luku 94 §
Ulosottokaari 5 luku 25 §
Ulosottokaari 11 luku 1 §
Ulosottokaari 11 luku 19 § 1 momentti
Ulosottokaari 11 luku 20 § 1 momentti
Oikeudenkäymiskaari 25 luku 14 a § 1 momentti
ULOSOTTOLAITOKSEN PÄÄTÖS KULUJEN MAKSAMISESTA 29.3.2023
Velallisena olleelta A:lta ulosmitattu kiinteistö oli ulosottolaitoksen päätöksellä myyty B:lle 11.10.2022 päivätyllä päätöksellä 55.100 euron kauppahintaan. B oli maksanut käsirahan 5.000 euroa ulosottoon 10.10.2022. B ei ollut kuitenkaan maksanut kauppahintaa määräaikaan mennessä. Kiinteistö oli sen jälkeen myyty 22.12.2022 päivätyllä päätöksellä 26.700 eurolla toiselle henkilölle.
Kihlakunnanvouti otti myyntiin liittyvät täytäntöönpanokulut ja myyntimaksut B:n maksamasta käsirahasta 5.000 euroa ja käytti ylijäämän A:n ulosottoveloille. Kihlakunnanvouti ei ryhtynyt perimään B:ltä myyntihintojen erotusta ulosottokaaren 5 luvun 25 §:n 2 momentin nojalla, vaikka kauppahinta oli jäänyt uudessa myynnissä alemmaksi kuin aiemmassa huutokaupassa. Velkojien oikeutta ei loukattu, eikä koko erotuksen periminen ostajalta ollut tarkoituksenmukaista. Ostajan maksama käsiraha oli riittänyt kattamaan myynneistä aiheutuneet täytäntöönpanokulut kokonaisuudessaan.
LÄNSI-UUDENMAAN KÄRÄJÄOIKEUDEN PÄÄTÖS 22.9.2023
A oli ensisijaisesti vaatinut, että käräjäoikeus kumoaa valituksen kohteena olevan päätöksen ja palauttaa asian ulosottomiehen käsiteltäväksi. Toissijaisesti A oli vaatinut, että käräjäoikeus muuttaa valituksen kohteena olevaa päätöstä siten, että kauppahintojen erotus päätettäisiin periä B:n muusta varallisuudesta. Lisäksi A oli vaatinut, että käräjäoikeus määrää valtion korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut 4.910,40 euroa.
Ulosottomies oli katsonut, että valitus tuli hylätä.
B oli katsonut, että valitus tuli jättää tutkimatta, koska A:lla ei ollut valitusoikeutta.
Valtakunnanvoudin kanslia oli vaatinut, että A:n oikeudenkäyntikuluvaatimus hylätään. Kihlakunnanvouti ei ollut toiminut virheellisesti, ja asia oli ollut oikeudellisesti tulkinnallinen.
Käräjäoikeus katsoi, että A:lla oli ulosottovelallisen asemassa oikeus valittaa kihlakunnanvoudin päätöksestä.
Käräjäoikeuden mukaan ulosottokaaren 5 luvun 25 §:n 2 momentin perusteella ostajalle syntyi korvausvelvollisuus aina, jos ostaja ei maksanut kauppahintaa maksuaikana ja korkein tarjous jäi uudessa huutokaupassa alemmaksi kuin edellisessä. Ulosottomiehen oli tällöin perittävä korvaus ostajalta viran puolesta. Mainitun säännöksen 3 momentissa ulosottomiehelle säädetty harkintavalta koski ainoastaan sitä, kuinka kauan ulosottomies perii ostajalta mainittua korvausta. Vaikka tässä asiassa velallisen ulosmittausvelat tulivat kokonaisuudessaan maksetuiksi jälkimmäisestä myynnistä saadusta kauppahinnasta, jolloin ulosmittausvelkojilla ei luonnollisestikaan ole enää tarvetta hakea korvausta myöhemmin ulosottomiehen päätöksen nojalla, se ei poistanut ostajalle ulosottokaaren 5 luvun 25 §:n 2 momentissa säädettyä korvausvelvollisuutta ja saman pykälän 3 momentin ensimmäisessä virkkeessä ulosottomiehelle säädettyä velvollisuutta periä korvaus ostajalta.
Käräjäoikeus kumosi ulosottolaitoksen päätöksen kulujen korvaamisesta.
Käräjäoikeus myös hylkäsi A:n oikeudenkäyntikuluvaatimuksen. Käräjäoikeuden mukaan kysymys ostajan korvausvelvollisuudesta ei tapauksen olosuhteissa ollut ollut niin selvä, että asiassa olisi perusteet velvoittaa valtio korvaamaan asianosaisen oikeudenkäyntikulut.
Asian on käräjäoikeudessa ratkaissut käräjätuomari Anne Kangas.
HELSINGIN HOVIOIKEUDEN PÄÄTÖS 19.3.2025
Asian käsittely hovioikeudessa
B:lle ja A:lle on myönnetty 21.12.2023 jatkokäsittelylupa.
Valitus
B on vaatinut, että ulosottolaitoksen 29.3.2023 antama päätös kulujen maksamisesta pidetään voimassa ja A velvoitetaan korvaamaan B:n oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa 2.030 eurolla korkoineen kuukauden kuluttua hovioikeuden ratkaisun antamisesta lukien.
---
Vastavalitus
A on vaatinut, että valtio velvoitetaan korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudessa 4.910,40 eurolla ja hovioikeudessa 1.311,60 eurolla, molemmat määrät korkoineen kuukauden kuluttua hovioikeuden ratkaisun antamisesta lukien.
---
Vastaukset
A on vaatinut, että B:n valitus hylätään ja B velvoitetaan korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa 5.095,30 eurolla laillisine korkoineen kuukauden kuluttua hovioikeuden ratkaisun antamisesta lukien.
---
Suomen valtio / Valtakunnanvoudin kanslia on vaatinut, että A:n vastavalitus jätetään tutkimatta tai hylätään.
---
Kihlakunnanvoudin lausunto
Kihlakunnanvouti on todennut, että kysymys siitä, tuleeko ulosottomiehen viran puolesta aina periä korvaus kauppahintojen erotuksesta ostajalta ilman harkintavaltaa, on oikeudellisesti epäselvä.
Ulosottokaaren 5 luvun 25 § on ennen kaikkea velkojien etuja suojaava säännös. Velallisen etu oli huomioitu riittävällä tavalla, kun myynnin täytäntöönpanokulut ja myyntimaksu oli kokonaisuudessaan katettu ensimmäisen myyntikerran ostajan maksamasta käsirahasta. Uudesta myynnistä saatu tuotto oli voitu kokonaisuudessaan käyttää ulosottovelkojen kattamiseen ja ylijäämä suorittaa velalliselle.
Välitoimi
Hovioikeus on pyytänyt kihlakunnanvoudilta lisäselvitystä A:n kiinteistön myyntiin liittyvän ulosottoasian täytäntöönpanon vaiheesta. Saadun lisäselvityksen takia hovioikeus on varannut B:lle, A:lle ja valtakunnanvoudin kanslialle tilaisuuden lausua lopputilityksen ja varsinaisen ulosottoasian vireilläolon päättymisen merkityksestä asian tutkittavaksi ottamiselle ja ratkaisemiselle. Lisäselvityksen ja saatujen lausumien sisältö on selostettu tarpeellisilta osin käsittelyratkaisussa jäljempänä.
Hovioikeuden ratkaisu
1. Asian tausta ja kysymyksenasettelu
A:n omistama kiinteistö oli myyty 11.10.2022 Ulosottolaitoksen päätöksellä 55.100 eurolla B:lle, joka oli maksanut tässä yhteydessä 5.000 euron käsirahan. B ei ollut maksanut kauppahintaa määräajassa, joten kiinteistö oli myyty 22.12.2022 Ulosottolaitoksen uudella päätöksellä 26.700 eurolla toiselle henkilölle. Myynti oli tullut lainvoimaiseksi 28.3.2023.
Kihlakunnanvouti oli päätöksellään kulujen maksamisesta 29.3.2023 käyttänyt B:n käsirahan ulosottokaaren 5 luvun 25 §:n nojalla myyntiin liittyvien täytäntöönpanokulujen ja myyntimaksujen kattamiseen 4.273,40 euron osalta ja loput A:n ulosottovelkojen suoritukseksi. Kihlakunnanvouti oli muilta osin jättänyt perimättä mainitun säännöksen mukaisen kauppahintojen erotuksen B:ltä.
Kihlakunnanvoudin 4.6.2024 hovioikeudelle lähettämän ilmoituksen mukaan jälkimmäisestä huutokaupasta saadut varat ja ensimmäisestä huutokaupasta saatu nettokäsiraha oli jo tilitetty velkojille ja ylijäämä oli palautettu velallisena olleelle A:lle. Kyseinen ulosottoasia oli loppuun maksettu, eikä Ulosottolaitos ollut tehnyt valituksenalaisen päätöksen jälkeen muita päätöksiä. Asianosaisilla ei ole ollut lausuttavaa ilmoituksen johdosta.
A on valittanut kihlakunnanvoudin päätöksestä. Käräjäoikeus on valituksen kohteena olevalla päätöksellään katsonut, ettei se, että velallisen ulosmittausvelat olivat tulleet kokonaan maksetuiksi jälkimmäisestä myynnistä saadusta kauppahinnasta, poistanut ulosottokaaren 5 luvun 25 §:n 2 momentissa säädettyä korvausvelvollisuutta ja saman pykälän 3 momentin ensimmäisessä virkkeessä ulosottomiehelle säädettyä velvollisuutta periä korvaus ostajalta. Näin ollen käräjäoikeus on kumonnut kihlakunnanvoudin päätöksen.
Muutoksenhakemusten ja annettujen lausumien vuoksi asiassa on ensinnäkin arvioitavana, onko A:lla ollut oikeus valittaa kihlakunnanvoudin päätöksestä 29.3.2023, ja sen jälkeen on arvioitava valituksen tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä ottaen huomioon asiassa saatu selvitys täytäntöönpanon vaiheesta. Lisäksi on arvioitava, voidaanko A:n vastavalitus hovioikeudessa ottaa tutkittavaksi. Pääasian osalta on ratkaistavana kysymys siitä, oliko ulosottomies voinut päätöksellään jättää perimättä kauppahintojen erotuksen B:ltä. Lopuksi on arvioitava oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuutta.
2. Käsittelyä koskevat ratkaisut
2.1. A:n valitusoikeus
B on ensisijaisesti katsonut, ettei A:lla ole ylipäätään ollut oikeutta tehdä ulosottovalitusta puuttuvan muutoksenhakuintressin vuoksi. Kysymys on siten siitä, olisiko käräjäoikeuden tullut jättää A:n ulosottovalitus tutkimatta.
Ulosottokaaren 11 luvun 1 §:n mukaan täytäntöönpanotoimesta tai ulosottomiehen päätöksestä saa valittaa se, jonka oikeutta toimi tai päätös koskee. Velallisella ei ole suoraan asianosaisasemansa vuoksi valitusoikeutta, vaan hänenkin täytyy osoittaa, että ulosottomiehen päätös koskee hänen oikeuttaan. Korkein oikeus on aikaisempiin ratkaisuihinsa viitaten todennut, että valitusoikeus määräytyy sen mukaan, onko valituksen kohteena olevalla toimella tai päätöksellä välitön haitallinen vaikutus muutoksenhakijan omiin oikeuksiin (KKO 2016:31, kohta 7). Muutoksenhakusäännöksen väljän sanamuodon tarkoituksena voidaan katsoa olevan, että näin sellaisella henkilöllä, jonka oikeuksiin ulosottoasiassa ennalta arvaamattomalla tavalla välittömästi puututaan, on mahdollista saada oikeussuojaa. Kynnystä ulosottovelallisenkaan valitusoikeudelle ei siten ole syytä asettaa kovin korkealle. (KKO 2004:93, kohta 14.)
A:n kiinteistön jälkimmäisestä myynnistä saatu kauppahinta on kattanut kokonaan hänen ulosottovelkojensa määrän, mutta korkein tarjous on jäänyt alemmaksi kuin edellisessä huutokaupassa tehty tarjous. A on valituksessaan esittänyt, että ulosottokaaren 5 luvun 25 §:ää tulee tulkita siten, että ulosottomiehen on tullut tästä huolimatta periä kauppahintojen erotus ostajalta ja että A on oikeutettu korvaukseen ensimmäiseltä ostajalta siltä osin kuin tämä korvaus ei ole ollut tarpeen ulosottovelkojen maksamiseksi.
Kun kihlakunnanvouti on muutoksenhaun kohteena olevassa päätöksessään katsonut, että ulosottokaaren säännös ei aseta hänelle velvollisuutta ryhtyä perimään B:ltä kauppahintojen erotusta vaan tämä menettää ainoastaan maksamansa käsirahan, tämä päätös on koskenut A:n oikeutta. Se, voidaanko ulosottokaaren 5 luvun 25 §:ää tulkita A:n esittämällä tavalla, ratkaistaan vasta pääasian yhteydessä eikä esikysymyksenä harkittaessa hänen muutoksenhakuoikeuttaan. Näin ollen ulosottomiehen päätös on voinut vaikuttaa haitallisesti A:n oikeuksiin, minkä vuoksi hänellä on oikeus valittaa ulosottomiehen päätöksestä.
2.2. Lopputilityksen ja varsinaisen ulosottoasian vireilläolon päättymisen merkitys A:n ulosottovalituksen tutkittavaksi ottamiselle
Ulosottokaaren 3 luvun 94 §:n mukaan maksuvelvoitetta koskevan ulosottoasian vireilläolo päättyy, kun ulosottomies tilittää kertyneet varat (lopputilitys). Välitilitykset lakkauttavat vireilläolon tilitetyn määrän osalta. Saman lain 11 luvun 1 §:n 2 momentin mukaan lopullisen tilityksen jälkeen voidaan valittaa vain tilityksessä olevasta virheestä.
Ulosottomiehiltä saadun lisäselvityksen mukaan kiinteistön kauppahinnan kohdentamisesta 24.5.2023 tehty jakoluettelo oli tullut lainvoimaiseksi kolmen viikon päästä sen laatimisesta ja tilitykset oli jo tehty jakoluettelon mukaisesti osapuolille. Asiassa oli tehty ulosottokaaren 3 luvun 94 §:ssä tarkoitettu lopputilitys.
B on katsonut, että käräjäoikeuden päätös tulee kumota, koska jakoluettelo oli laadittu 24.5.2023 ja lopullisen tilityksen jälkeen voidaan valittaa vain tilityksessä olevasta virheestä. Lopputilitys oli tullut lainvoimaiseksi ennen käräjäoikeuden päätöstä 22.9.2023, joten A:n valitus olisi tullut jättää myös tällä perusteella tutkimatta.
A on katsonut, että 24.5.2023 päivätyn jakoluettelon mukaisesti tehdyllä tilityksellä ei ollut vaikutusta ulosottovalituksen tutkimisen edellytyksiin. Kysymys oli ollut välitilityksestä eikä lopputilityksestä. Jaettavia varoja voi valitusprosessin myötä tulla lisää, mikä seikka osoittaa, että kysymys on välitilityksestä.
Valtakunnanvoudin kanslia on todennut, että nyt kyseessä olevassa asiassa ulosottovalitus oli koskenut päätöstä kulujen maksamisesta 29.3.2023. Kysymys oli ollut itsenäisestä ja erillisestä päätöksestä eikä se, että jälkimmäisestä myynnistä kertyneet varat oli tilitetty, estänyt nyt kyseessä olevan kulujen maksamista ja ostajan korvausvelvollisuutta koskevan valituksen käsittelyä. Nyt käsiteltävässä asiassa ei ole kysymys jälkimmäistä myyntiä koskevasta valituksesta vaan jälkimmäiseen myyntiin nähden erillisestä päätöksestä.
Edellä selostettuun nähden hovioikeus katsoo, että toteutuneesta myynnistä laadittu jakoluettelo 24.5.2023 ja sen perusteella tehty tilitys eivät estä valituksen tutkittavaksi ottamista. Muutoksenhaun kohteena olevassa päätöksessä 29.3.2023 on kysymys aiemman peruuntuneen myynnin ja uuden toteutuneen myynnin kauppahintojen välisen erotuksen perimättä jättämisestä. Päätös 29.3.2023 on siten itsenäinen ja erillinen päätös toteutuneesta myynnistä laadittuun jakoluetteloon 24.5.2023 nähden.
2.3. A:n vastavalituksen tutkiminen
Ulosottokaaren 11 luvun 19 §:n 1 momentin mukaan muutosta käräjäoikeuden ratkaisuun haetaan valittamalla hovioikeuteen noudattaen soveltuvin osin, mitä oikeudenkäymiskaaren 25 luvussa säädetään. Mainitun luvun 14 a §:n 1 momentin mukaan valittajan vastapuoli voi tyytymättömyyttä ilmoittamatta valittaa osaltaan käräjäoikeuden tuomiosta (vastavalitus).
Vastamuutoksenhaun mahdollistamista on hallituksen esityksessä perusteltu pyrkimyksellä hillitä tarpeetonta ja erityisesti vastapuolelle yllätyksellistä muutoksenhakua. Vastavalitus onkin mahdollinen vain alkuperäisen valituksen tehnyttä asianosaista vastaan. (HE 91/2002 vp s. 28–29 ja 36.) Myös korkein oikeus on todennut, että valituksella ja sen nojalla tehdyllä vastavalituksella hovioikeuden tutkittavaksi voidaan saattaa vain valittajan ja hänen vastapuolensa välisiä vaatimuksia. Vastapuoliasetelmaa koskeva edellytys estää muutoksenhaun laajentumisen yli sen, mitä käräjäoikeuden tuomioon tyytyneet muut asianosaiset ovat omalta osaltaan pitäneet aiheellisena ja mihin he ovat voineet varautua. (KKO 2021:25, kohta 21.) Vastavalituksen tutkiminen ei saa laajentaa asiaa sellaiseen kysymykseen, jolla ei ole riittävää liityntää itse päävalitukseen (KKO 2018:6, kohta 14).
Vastavalitusoikeutta koskevat säännöt ja periaatteet soveltuvat myös ulosottoasioihin, vaikka niissä asianosaisasetelmat voivat olla riita- ja rikosasioita moninaisempia. Hovioikeus toteaa, että nyt käsillä olevassa asiassa vastapuoliasetelma on käräjäoikeudessa ollut oikeudenkäyntikulukysymyksen osalta yksinomaan A:n ja Suomen valtion välinen. A ei ole ilmoittanut tyytymättömyyttä käräjäoikeuden päätökseen tai valittanut siitä.
B:n valituksen vastapuolena on selkeästi ollut vain A. A:n oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskeneen vastavalituksen vastapuolena on puolestaan ollut Suomen valtio, joka ei ole valittanut käräjäoikeuden päätöksestä. A:n vastavalituksessa esittämä vaatimus ei ole myöskään suoraan riippuvainen B:n valituksessa esitetyistä vaatimuksista. Näin ollen hovioikeus katsoo, ettei vastavalituksen vastapuoliasetelmaa koskeva edellytys täyty tässä tapauksessa, joten A:n vastavalitus on jätettävä tutkimatta.
3. Pääasiaratkaisu
3.1. Ulosottomiehen päätös jättää perimättä kauppahintojen erotus B:ltä
Ulosottokaaren 5 luvun 25 §:n 2 momentin mukaan ostajan on korvattava erotus, jos korkein tarjous jää uudessa huutokaupassa alemmaksi kuin edellisessä huutokaupassa tehty korkein tarjous siihen lisättynä 24 §:n 2 momentissa tarkoitettu korko. Jos tarjous nousee tätä korkeammaksi, ostajalla ei ole oikeutta ylijäämään. Ostajan on korvattava myös kulut jälkimmäisestä huutokaupasta, jollei niitä saada ylijäämästä. Saman pykälän 3 momentin mukaan ulosottomiehen tulee periä mainittu korvaus käsirahasta tai ostajan muusta varallisuudesta, jos se kohtuullisessa ajassa käy päinsä. Muussa tapauksessa korvaus peritään myöhemmin ulosottomiehen päätöksen nojalla velkojan hakemuksesta.
A:n kiinteistöstä ostotarjouksen tehnyt B ei ollut maksanut 55.100 euron kauppahintaa maksuaikana. Tämän vuoksi ulosottomiehen oli tullut toimittaa ulosottokaaren 5 luvun 25 §:n 1 momentista ilmenevällä tavalla uusi huutokauppa. Tässä uudessa huutokaupassa kohteen myyntihinnaksi oli muodostunut 26.700 euroa eli myyntihintojen erotus oli ollut 28.400 euroa. Jälkimmäinen kauppahinta 26.700 euroa oli kattanut kaikki A:n ulosottovelat. Asiassa on kysymys siitä, onko B:llä ollut velvollisuus suorittaa korvausta kauppahintojen erotuksesta myös tässä tilanteessa ja onko ulosottomiehen tullut ryhtyä perimään erotusta B:ltä.
Hovioikeus toteaa, että mainitun pykälän 2 momentista ilmenevällä tavalla kauppahinnan maksusta kieltäytyvän ostajan korvausvelvollisuuden syntymiselle ei ole asetettu edellytykseksi sitä, että erotuksen maksaminen olisi tarpeen velallisen ulosottovelkojen suorittamiseksi. Momentista ei myöskään ilmene, että ostajan korvausvelvollisuuden määrä rajautuisi velallisen ulosottovelkojen määrään. Pykälän 3 momentista ilmenevällä tavalla ulosottomiehen harkintavalta korvauksen perimisen ryhtymisen osalta rajoittuu vain sen arviointiin, pystytäänkö korvaus perimään ostajan muusta varallisuudesta kohtuullisessa ajassa.
Säännöstä koskevassa hallituksen esityksessä todetaan, että ulosottomiehen tulee periä korvausta viran puolesta tekemänsä päätöksen perusteella, jos se kohtuullisessa ajassa käy päinsä. Jollei ulosottomies saa korvausta perityksi ostajalta kohtuullisessa ajassa, hän saisi lopettaa perinnän. (HE 83/2006 vp s. 49; HE 13/2005 vp s. 135.) Säännöksen esitöistä ei voida päätellä, että ulosottomies voisi luopua perinnästä sen vuoksi, että velallisen ulosmittausvelat tulevat joka tapauksessa maksetuiksi jo jälkimmäisestä kaupasta saadun alemman kauppahinnan perusteella. Säännöksen sanamuoto ja esityöt puoltavat siten tulkintaa, että ulosottomiehellä ei tältä osin ole harkintavaltaa perintään ryhtymisen osalta.
Toisaalta huomiota voidaan kiinnittää siihen, että nyt käsillä olevan kaltaisessa tilanteessa perinnän aloittaminen kauppahinnan maksamatta jättänyttä B:tä kohtaan samalla tarkoittaa sitä, että ulosottomies ei toimisi tarkoituksenaan saada velkojille heidän ulosottoperusteensa mukainen suoritus. Ulosottokaaren 5 luvun 25 §:n 1 momentin mukaan kauppahinta katsotaan muun ohessa maksetuksi, jos velkoja myöntää ostajalle maksuajan kuluessa lisämaksuaikaa ja 3 pykälän mukaan kauppahintojen erotusta voidaan myöhemmin periä velkojan hakemuksesta. Pykälän sanamuodosta voidaan päätellä, että säännöksen tarkoituksena on ennen kaikkea velkojien oikeuksien suojaaminen. Heillä on oikeus saada ulosottosaatavilleen sama suoritus, jonka he olisivat saaneet, jos ensimmäinen ostaja ei olisi vetäytynyt kaupasta.
Hovioikeus toteaa, että vaikka ostajalta peritty kauppahintojen erotus käytettäisiinkin kokonaan velallisen ulosottovelkojen suoritukseksi, voidaan ostajan korvausvelvollisuuden katsoa turvaavan tosiasiassa myös velallisen oikeuksia. Velallinen saa tässäkin tapauksessa hyväkseen velkojen vähentymisen erotusta vastaavalta osalta. Ratkaisevaa eroa velallisen oikeuksien kannalta ei ole siten sillä, lyhentääkö erotus velallisen velkoja vai suoritetaanko ylijäämänä velalliselle itselleen. Säännöksen mukaista ostajan korvausvelvollisuutta ei ole rajattu velkojen määrään tai tarkoituksenmukaisuusharkintaan. Myöskään B:n kannalta yllättävää ei voi olla se, että korvausvelvollisuus kauppahintojen erotuksesta syntyy siitä riippumatta, mikä on ulosottovelallisen kulloistenkin ulosottovelkojen kokonaismäärä.
Huomiota voidaan kiinnittää myös siihen, että ulosottokaaren 6 luvun 9 §:n 2 momentin mukaan ostajalta peritty 5 luvun 25 §:ssä tarkoitettu korvaus hintojen erotuksesta jaetaan kuten kauppahinta. Mikäli ostajalta perittävästä hintojen erosta kertyy ylijäämää, sen suhteen on meneteltävä ulosottokaaren 6 luvun 9 §:n 1 momentista ja saman luvun 20 §:stä ilmenevällä samalla tavalla kuin kauppahinnasta kertyvän ylijäämän suhteen eli se on palautettava velalliselle. Nämäkään seikat eivät tue sellaista tulkintaa, että ulosottomiehen tulisi rajoittaa kauppahinnan erotuksen perintä vain siihen määrään, joka kattaa velallisen ulosottovelkojen määrän.
Mainitun säännöksen tarkoittama peruste ostajan korvausvelvollisuudelle liittyy ulosoton täytäntöönpanoon ja syntyy vasta, kun ulosottomies virkatoimenaan hyväksyy huutokaupassa ostajan esittämän tarjouksen. Kyse ei siis ole ostajan ja velallisen tai velkojien välisestä velvoiteoikeudellisesta sopimusperusteesta. (Tuula Linna–Tatu Leppänen–Anssi Kärki, Ulosotto-oikeus II, 2023, s. 548.) Myyntiesitteen liitteinä olleissa ulosoton yleisissä huutokauppaehdoissa on ilmoitettu, että B:lle ostajana syntyy korvausvelvollisuus kauppahintojen erotuksesta nyt käsillä olevan kaltaisessa tilanteessa. Edellä kerrotun kaltainen ehto olisi sallittu myös ostajan ja myyjän välisessä yksityisoikeudellisessa kiinteistökaupassa.
Ulosottokaaren 5 luvun 25 §:n 2 momentin tulkinta sellaisella tavalla, että ostajalle ei synny korvausvelvollisuutta kuin enintään velallisen ulosottovelkojen määrään asti tarkoittaisi samalla sitä, että A olisi ollut paremmassa asemassa, mikäli hänen kiinteistönsä olisi myyty ulosottokaaren 5 luvun 76 §:n tarkoittaman myynnin asemesta saman luvun 77 §:n tarkoittamana niin sanottuna vapaana yksityismyyntinä, jossa noudatettaisiin tältä osin mainitun luvun 79 §:n 2 momentin perusteella asianosaisten sopimia myyntiehtoja. Jälkimmäisessä tilanteessa A:lla olisi oikeus hankkia ulosottoperuste tuomioistuimesta korvauksen saamiseksi. Perusteltua ei ole katsoa, että ulosottovelallisen oikeudet määräytyisivät olennaisilta osin eri tavoin siitä riippuen, millä tavalla myynti on suoritettu.
Hovioikeus johtopäätöksenään katsoo, että säännöksen ensisijainen tarkoitus suojata velkojia ei ole riittävä peruste tulkita käsillä olevaa säännöstä korvausvelvollisuuden määrän ja perintään ryhtymisen osalta sen sanamuodon vastaisesti. Ulosottomiehen olisi tullut vahvistaa päätöksessään ostajan korvausvelvollisuuden määrä kokonaisuudessaan eikä vain käsirahan osalta ja periä sitä kohtuullisena pidettävä aika B:n muusta varallisuudesta. Käräjäoikeuden päätös kihlakunnanvoudin päätöksen kumoamisesta oli oikea, joten B:n valitus hylätään eikä käräjäoikeuden päätöksen lopputulosta tältä osin muuteta.
3.2. Oikeudenkäyntikulut
A on vaatinut oikeudenkäyntikulujensa korvaamista B:ltä. Ulosottokaaren 11 luvun 20 §:n 1 momentin mukaan ulosottovalitusasiassa asianosaiset vastaavat itse oikeudenkäyntikuluistaan. Tuomioistuin voi kuitenkin erityisestä syystä velvoittaa sen, jolle tuomioistuimen päätös on vastainen, osittain tai kokonaan korvaamaan vastapuolelleen muutoksen hakemisesta aiheutuneet kulut noudattaen soveltuvin osin oikeudenkäymiskaaren 21 luvun säännöksiä. Kyseinen säännös on voimassa myös hovioikeudessa (HE 83/2006 vp s. 78).
Lain esitöiden mukaan kulujen jääminen kummankin osapuolen vahingoksi olisi pääsääntö. Erityistä syytä tulee tarkastella tapauskohtaisesti. Painoarvoa voitaisiin antaa esimerkiksi sille, onko muutoksenhaussa toimittu siten, että vastapuolen kulut ovat sen vuoksi nousseet. Esimerkiksi silloin, jos todistelua esitetään yli sen, mikä käy ilmi ulosottomiehen tuottamasta virallismateriaalista, olisi perusteltua noudattaa oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 §:n mukaista sääntöä. Ylemmissä oikeusasteissa syntyneiden muutoksenhakukulujen osalta edellä mainitut perusteet jättää kulut asianosaisten vahingoksi eivät kuitenkaan yleensä olisi niin painavat kuin käräjäoikeudessa syntyneiden kulujen osalta. (HE 83/2006 vp s. 78.)
Tässä tapauksessa hovioikeudessa ratkaistavana on ollut oikeuskysymys, joka ei ole edellyttänyt näytön esittämistä. Ulosottomies on vedonnut hovioikeudessa siihen, mitä hän oli jo käräjäoikeudessa lausunut, ja todennut oikeuskysymyksen olevan epäselvä. Käräjäoikeus on ratkaissut asian ulosottomiehen kannan vastaisesti, minkä vuoksi B:llä on ollut perusteltu aihe hakea muutosta käräjäoikeuden päätökseen. Muutoinkin kysymys on ollut tulkinnanvaraisen oikeuskysymyksen ratkaisemisesta. Näillä perusteilla hovioikeus katsoo, että asiassa ei ole erityistä syytä poiketa oikeudenkäyntikuluvastuuta koskevasta pääsäännöstä, joten A:n oikeudenkäyntikuluvaatimus hylätään. Asianosaisten tulee vastata omista oikeudenkäyntikuluistaan.
Päätöslauselma
Käräjäoikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta. Kihlakunnanvoudin on omasta aloitteestaan otettava harkittavaksi se, mihin toimiin tämä päätös antaa aiheen.
A:n oikeudenkäyntikuluvaatimus hovioikeudessa hylätään.
A:n vastavalitus jätetään tutkimatta.
Asian ovat ratkaisseet:
Hovioikeudenneuvos Mirja-Leena Nurmi
Hovioikeudenneuvos Otto Ollikainen
Hovioikeudenneuvos Samuli Yli-Rahnasto
Esittelijä:
Hovioikeuden esittelijä Jesse Numminen
Ratkaisu on yksimielinen.
Ei lainvoimainen.