HelHO:2025:3
Hovioikeus arvioi viran puolesta toimivaltansa tutkia tuomiovirhekantelu, kun kysymys oli väitetyistä käräjäoikeudessa tapahtuneista menettelyvirheistä ja käräjäoikeuden ratkaisu oli jäänyt pysyväksi varsinaisten muutoksenhakukeinojen käytön jälkeen. Hovioikeus ei ollut myöntänyt kantelijalle jatkokäsittelylupaa, eikä korkein oikeus valituslupaa. Hovioikeus katsoi erityisesti korkeimman oikeuden julkaisematon päätös 25.1.2018 nro 140 sekä päätöksessä viitatut esityölausumat huomioon ottaen olevansa toimivaltainen tutkimaan tuomiovirhekantelun.
HELSINGIN HOVIOIKEUDEN PÄÄTÖS 1.4.2025
Asian aikaisempi käsittely
Helsingin käräjäoikeus on 22.6.2023 antamallaan kantelunalaisella tuomiolla hylännyt kantelijan kanteen -- sekä kanteeseen liittyvän turvaamistoimihakemuksen.
Kantelija on valittanut käräjäoikeuden tuomiosta. Helsingin hovioikeus ei 21.12.2023 antamallaan päätöksellä nro 1980 ole myöntänyt kantelijalle jatkokäsittelylupaa. Korkein oikeus ei 25.6.2024 antamallaan päätöksellä nro 1046 ole myöntänyt kantelijalle valituslupaa.
Vaatimukset
Kantelija on vaatinut, että Helsingin käräjäoikeuden 22.6.2023 antama tuomio poistetaan.
--
Oikeudenkäynnissä käräjäoikeudessa oli tapahtunut oikeudenkäyntivirhe, jonka havaittiin tai voitiin otaksua olennaisesti vaikuttaneen jutun lopputulokseen. Joka tapauksessa käräjäoikeuden tuomio oli niin sekava ja epätäydellinen, ettei siitä käynyt ilmi, miten asia oli ratkaistu.
--
Vastaus
Kirjallisen vastauksen pyytäminen vastapuolelta on ollut ilmeisen tarpeetonta.
Hovioikeuden ratkaisu
Käsittelyratkaisu
--
Hovioikeuden toimivalta
Hovioikeus on viran puolesta tutkinut toimivaltansa käsitellä puheena oleva tuomiovirhekantelu, kun kysymys on väitetyistä käräjäoikeudessa tapahtuneista menettelyvirheistä ja käräjäoikeuden ratkaisu on jäänyt lainvoimaiseksi varsinaisten muutoksenhakukeinojen käytön jälkeen. Hovioikeus ei ole myöntänyt kantelijalle jatkokäsittelylupaa eikä korkein oikeus valituslupaa.
Hovioikeus on varannut kantelijalle mahdollisuuden lausua hovioikeuden toimivallasta asiassa. Kantelija on todennut käsityksensä olevan, että hovioikeus on toimivaltainen käsittelemään tuomiovirhekantelun.
Oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan jos joku tahtoo kannella tuomiovirheestä, tulee hänen antaa kantelukirjelmä asianomaiseen ylioikeuteen tahi, mikäli kysymys on ylioikeuden tai korkeimman oikeuden tuomiosta, korkeimpaan oikeuteen. Lainkohtaa koskevassa hallituksen esityksessä ainoastaan toistetaan kyseinen lausuma toimivaltaisesta kantelutuomioistuimesta (HE 14/1958 vp s. 6).
Oikeuskirjallisuudessa on todettu, että silloin kun lainvoimainen tuomio on annettu muutoksenhakutuomioistuimessa ja tuomiovirhe on tapahtunut alemmassa oikeusasteessa, tulee kantelu kohdistaa muutoksenhakutuomioistuimen antamaa tuomiota vastaan. Kantelun kohteena olevan ratkaisun ei siis tarvitse olla annettu siinä tuomioistuimessa, joka on ollut tuomiovirheen forumina. (Halila, Jouko: Kantelusta tuomiovirheen perusteella, Lakimies 1964, s. 33–34 ja 43–44 sekä Rautio, Jaakko: Ylimääräinen muutoksenhaku. Teoksessa Vuorenpää, Mikko ym.: Prosessioikeus, 2021, s. 1244.) Kanteluperusteeksi kelpaavat tuomiovirheet ovat ylipäänsä pääasiassa sellaisia, joihin asiaa käsittelevän tuomioistuimen on kiinnitettävä viran puolesta huomiota. Myös ylemmän tuomioistuimen tulee siten varsinaisen muutoksenhaun yhteydessä omasta aloitteestaan perehtyä siihen, onko alemman oikeusasteen menettelyssä ollut sellaisia virheitä tai puutteita, jotka kuuluvat viran puolesta varteen otettaviin kysymyksiin. (Halila 1964, s. 33.)
Hovioikeus toteaa, että tuomiovirhekantelua koskeva sääntely on valtaosin peräisin 1960-luvulta, jolloin nykyisenkaltaista jatkokäsittelylupajärjestelmää ei ole ollut olemassa. Nykyisin voimassa oleva jatkokäsittelylupajärjestelmä on tullut voimaan vuonna 2011 ja jatkokäsittelyluvan soveltamisen alaa on laajennettu vuonna 2015. Oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 5 ja 11 §:n mukaan riita- ja hakemusasioissa käräjäoikeuden ratkaisuun muutosta haettaessa tarvitaan jatkokäsittelylupa. Jatkokäsittelylupa tulee myöntää, jos ilmenee aihetta epäillä käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta, käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta ei ole mahdollista arvioida jatkokäsittelylupaa myöntämättä, lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa asioissa on tärkeä myöntää asiassa jatkokäsittelylupa tai luvan myöntämiseen on muu painava syy.
Jatkokäsittelylupaa käsittelevien säännösten esitöissä on todettu, että hovioikeuden tulee viran puolesta arvioida luvan myöntämistä kaikkien lupaperusteiden kannalta silloinkin, kun perusteisiin ei ole valituslupakirjelmässä vedottu (HE 105/2009 vp s. 36). Jatkokäsittelylupa tulee muun painavan syyn perusteella myöntää esimerkiksi silloin, kun syntyy epäily siitä, ettei käräjäoikeuden menettely täyttäisi ihmisoikeussopimuksen vaatimuksia. Menettelyvirheet liittyvät useimmiten asianosaisten kuulematta jättämiseen tai todistelun vastaanottamisessa tapahtuneisiin laiminlyönteihin. Vaikka tällaisessa tapauksessa käräjäoikeuden ratkaisun lopputulosta ei olisikaan aihetta suoralta kädeltä epäillä, olisi jatkokäsittelylupa pääsääntöisesti myönnettävä oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takeiden turvaamiseksi ja käräjäoikeuden menettelyn asianmukaisuuden tarkastamiseksi. (HE 105/2009 vp s. 61.)
Hovioikeus toteaa edellä jatkokäsittelylupajärjestelmästä lausutun merkitsevän lähtökohtaisesti sitä, että jatkokäsittelylupaa harkitessaan hovioikeuden on tullut varsinaisessa muutoksenhaussa viran puolesta kiinnittää huomiota myös niihin seikkoihin, jotka ovat nyt ylimääräisessä muutoksenhaussa perusteena tuomiovirhekantelulle. Hovioikeuden jatkokäsittelyluvan epäämistä koskevan ratkaisun jäädessä asian pysyväksi ratkaisuksi kantelun kohteena olisi siten hovioikeuden ratkaisu siitäkin huolimatta, että väitetty menettelyvirhe on tapahtunut käräjäoikeudessa. Mikäli tuomiovirhekantelu käsitellään hovioikeudessa ja se hyväksytään, hovioikeuden olisi myös poistettava asiassa annettu korkeimman oikeuden valitusluvan hylkäävä ratkaisu, mitä voidaan pitää oikeusastejärjestyksen kannalta ongelmallisena. Nämä kaikki seikat puoltavat tulkintaa siitä, että hovioikeudella ei ole tässä asiassa oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 2 §:n 1 momentissa tarkoitettua toimivaltaa käsitellä tuomiovirhekantelua.
Tutkimisvallan osalta on vielä kiinnitettävä huomiota hovioikeuden jatkokäsittelyluvan epäämistä koskevan päätöksen luonteeseen lainkäyttöratkaisuna. Jatkokäsittelylupaa koskevien säännösten esitöissä on katsottu, että hovioikeuden ratkaisu, jossa jatkokäsittelylupaa ei myönnetä, ei ole asiaratkaisu, vaan oikeudenkäyntiä koskeva ratkaisu eli niin sanottu prosessiratkaisu, joka jättää voimaan käräjäoikeuden ratkaisun. Ratkaisu ei siten ole rinnastettavissa esimerkiksi ratkaisuun, jossa hovioikeus valitusasian tutkimisen jälkeen toteaa käräjäoikeuden ratkaisun oikeaksi ja pysyttää sen muuttamatta ratkaisun perusteluja ja lopputulosta. Tällaisessa tapauksessa hovioikeuden asiaratkaisu tulisi voimaan käräjäoikeuden ratkaisun sijasta. Kun muutosta haetaan hovioikeuden ratkaisuun, jossa jatkokäsittelylupaa ei ole myönnetty, muutoksenhaun kohde korkeimmassa oikeudessa on jatkokäsittelylupaa koskeva päätös, ei käräjäoikeuden tekemä asiaratkaisu. (HE 105/2009 vp s. 36–37.)
Korkein oikeus on arvioinut hovioikeuden ja korkeimman oikeuden välistä tutkimisvaltaa nyt puheena olevan kaltaisessa tilanteessa julkaisemattomassa päätöksessään 25.1.2018 nro 140. Viitaten lähinnä edellä esitettyihin esityölausumiin jatkokäsittelyluvan epäämistä koskevan ratkaisun luonteesta korkein oikeus on katsonut, että kun kysymys on käräjäoikeudessa tapahtuneeksi väitetystä tuomiovirheestä ja kantelu ei perustu siihen, että jatkokäsittelylupahakemusta hovioikeudessa tai valituslupahakemusta korkeimmassa oikeudessa käsiteltäessä olisi tapahtunut tuomiovirhe, kantelu tehdään hovioikeudelle.
Kun käräjäoikeuden tuomio on hovioikeuden ja korkeimman oikeuden ratkaisujen myötä jäänyt pysyväksi ja saavuttanut viimeksi mainitun ratkaisun johdosta lainvoiman, pelkästään käräjäoikeuden tuomiota rasittavaksi väitettyyn tuomiovirheeseen perustuva kantelu kohdistuu tähän ratkaisuun itseensä (KKO 25.1.2018 nro 140, kohta 4). Siitä, että hovioikeus ei ole myöntänyt jatkokäsittelylupaa käräjäoikeuden tuomioon eikä korkein oikeus hovioikeuden päätökseen valituslupaa, ei johdu, että pelkästään käräjäoikeuden väitettyyn menettelyvirheeseen perustuvan kantelun tutkimista koskeva toimivalta olisi hovioikeuden asemesta korkeimmalla oikeudella (em. päätös, kohta 5).
Asiaa kokonaisuutena arvioituaan ja ottaen erityisesti huomioon korkeimman oikeuden edellä kuvattu julkaisematon päätös muutoksenhakutuomioistuinten välisestä toimivallasta ja siinä viitatut esityölausumat hovioikeus katsoo olevansa toimivaltainen tutkimaan nyt puheena olevan tuomiovirhekantelun väitetyistä käräjäoikeudessa tapahtuneista menettelyvirheistä.
Pääasiaratkaisun perustelut
--
Päätöslauselma
Kantelijan vaatimukset hylätään siltä osin kuin Helsingin käräjäoikeuden tuomio 22.6.2023 numero 10110867 on vaadittu poistettavaksi.
--
Asian ovat ratkaisseet:
Hovioikeudenneuvos Antto Orasmaa
Hovioikeudenneuvos Laura Kirvesniemi
Asessori Saila Tuomala
Esittelijä:
Hovioikeuden esittelijä Sanni Pakkala
Ratkaisu on yksimielinen.
Ei lainvoimainen