Ohjeita muutoksenhakijalle

Valituksen teko

Viranomainen ilmoittaa hallintoasiassa tekemässään päätöksessä mihin ja miten päätöksestä voi valittaa. Viranomaisen päätökseen tyytymätön voi tehdä asiasta valituksen hallinto-oikeuteen.

Valituksen tekijä eli valittaja voi laatia valituskirjelmänsä itse tai käyttää sen laatimisessa avustajaa. Valittaja voi myös valtuuttaa asiamiehen tekemään valituksen puolestaan.

Hallinto-oikeuteen valitus on tehtävä kirjallisesti. Vaasan hallinto-oikeus on siirtynyt sähköiseen toimintatapaan ja asiointiin. Pyydämme sen vuoksi toimittamaan valituksen ensisijaisesti oikeushallinnon sähköisen asiointipalvelun kautta. Asiointipalveluun kirjaudutaan pankkitunnuksella, mobiilivarmenteella tai varmennekortilla.

Valituksen pystyy toimittamaan myös sähköpostitse tai Postin kautta.

Valituksen voi toimittaa hallinto-oikeuden kirjaamoon myös henkilökohtaisesti tai lähetin tai asiamiehen välityksellä.

Valitusasiakirjojen on oltava perillä hallinto-oikeudessa viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä kello 16.15 mennessä.

Hallinto-oikeuksille voi toimittaa asiakirjoja oikeusministeriön turvaviestin kautta. Tämä on suositeltavaa erityisesti salassa pidettävien ja arkaluontoisten asiakirjojen kohdalla.

Turvaviestin lähettämisen käyttöohje on oikeus.fi -sivulla.

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus voi olla vapaamuotoinen, mutta siitä on käytävä ilmi seuraavat seikat:

  1. Mitä päätöstä valitus koskee
  2. Miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä vaaditaan muutettavaksi
  3. Perusteet, joilla muutosta vaaditaan
  4. Valittajan nimi, kotikunta sekä postiosoite ja puhelinnumero.

Valitukseen tulee liittää seuraavat asiakirjat:

  1. Päätös, johon haetaan muutosta valitusosoituksineen, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
  2. Tieto siitä, milloin päätös on annettu tiedoksi, esimerkiksi kopio saantitodistuksesta tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta
  3. Asiakirjat, joihin valittaja vetoaa, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu päätöksen tehneelle viranomaiselle.

Aineiston jaottelu tiedostoihin sähköpostia käytettäessä

Valitus sekä muutoksenhaun kohteena oleva päätös valitusosoituksineen tulee toimittaa erillisinä tiedostoina. Samoin mahdolliset muut oikeudenkäyntiasiakirjat ja liitteet toimitetaan kukin erillisenä tiedostonaan.

Tiedostojen nimeäminen

  • Tiedosto nimetään selkeästi siten, että tiedoston nimi kuvaa mahdollisimman hyvin tiedoston sisältöä. Tiedoston nimeä on mahdollista muokata sähköisessä asiointipalvelussa ennen lähettämistä.
  • Tiedoston nimessä on suositeltavaa esittää myös jokin tarkentava tieto, kuten asiakirjan päivämäärä ja/tai sen henkilön nimi, jota asiakirja koskee.
  • Jos valituksessa tai muussa kirjelmässä on numeroitu liiteluettelo, liitetiedoston nimen alkuun on suositeltavaa laittaa vastaava liitenumero.
  • Tiedoston nimen enimmäispituus on 100 merkkiä sisältäen välilyönnit.
  • Tiedoston nimessä ei saa käyttää seuraavia merkkejä: " * : ? / \ |

Esimerkkejä

  • Valituksenalainen päätös 21.1.2021
  • Valitus 11.2.2021
  • Lasku oikeudenkäyntikuluista 13.2.2021
  • Oikeusapupäätös 15.11.2021
  • Liite 1 Tutkintotodistus 1.12.2019 Matti Meikäläinen
  • Liite 2 Kauppakirja 25.10.2016

Sallitut tiedostomuodot

  • Tekstitiedostot: docx, doc, txt xls, xlsx, odt, ods, odp, odg, odf, pdf
  • Kuvatiedostot: jpg, jpeg, png
  • Yksittäisen tiedoston enimmäiskoko sähköisessä asiointipalvelussa on 10 MB
  • Sähköpostiviestin ja siihen sisältyvien liitteiden enimmäiskoko on 40 MB

Tarkempi ohje Tuomioistuinlaitoksen www-sivulla Kuinka valitetaan hallinto-oikeuteen?

Oikeudenkäynti ja maksut

Hallinto-oikeuden päätöksistä peritään valtioneuvoston vahvistama oikeudenkäyntimaksu, joka on suuruudeltaan 310 euroa. Lisää maksuista Tuomioistuinlaitoksen www-sivulla

Maksua ei peritä silloin, kun hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaisen päätöksen valittajan hyväksi, eli hyväksyy valittajan vaatimukset.

Mikäli asia aineellisia kysymyksiä osaksikaan ratkaisematta palautetaan alemman viranomaisen käsiteltäväksi tai siirretään toimivaltaiselle viranomaiselle, oikeudenkäyntimaksua ei peritä.

Maksua ei peritä liioin toimeentulotukea eikä sosiaali- ja terveyspalveluja koskevissa asioissa. Jos henkilölle on myönnetty oikeusapua, hänen ei tarvitse maksaa oikeudenkäynnistä.

Jos valitus perutaan ja lausunnon antaminen asiassa raukeaa, taikka valitus on myöhässä tai valittajalla ei ole puhevaltaa ja asia jää näistä syistä tutkimatta, oikeudenkäyntimaksu peritään.

Maksuvelvollinen on asian vireille panija. Samalla kirjelmällä valittaneilta peritään vain yksi maksu. Jos kuitenkin samalla kirjelmällä valitetaan useammasta päätöksestä tai pykälästä, maksu peritään jokaisesta päätöksestä erikseen.

Lopullisen ratkaisun oikeudenkäyntimaksusta hallinto-oikeudessa tekee asian esittelijä.

Asian käsittelyvaiheista hallinto-oikeudessa on lisätietoa oikeus.fi -sivulla Mitä asioita hallinto-oikeus käsittelee.

Muutoksenhaku

Hallinto-oikeuden päätökseen voi hakea muutosta korkeimmasta hallinto-oikeudesta (KHO), jos korkein hallinto-oikeus myöntää asiassa valitusluvan. Lisäksi joidenkin viranomaisten päätöksistä voi valittaa suoraan korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Julkaistu 11.9.2024