Förvaltningsdomstolen bestämde att resultatet av välfärdsområdesvalet i Satakunta ska rättas
Turun hallinto-oikeus on sille Satakunnan aluevaaleista tehtyjen valitusten johdosta määrännyt vaalien tulosta oikaistavaksi kahden varavaltuutetuksi valitun ehdokkaan keskinäisen järjestyksen osalta. Muilta osin hallinto-oikeus hylkäsi valitukset.
Hallinto-oikeuteen tehtiin Satakunnan aluevaaleista neljä valitusta, joissa vaadittiin vaalien tuloksen oikaisemista. Valitukset koskivat Ulvilan, Porin, Rauman ja Eurajoen keskusvaalilautakuntien vahvistamia äänimääriä. Valittajat olivat yksityishenkilöitä.
Hallinto-oikeus katsoi, että keskusvaalilautakuntien vahvistamat äänimäärät olivat yhteensä 26 ehdokkaalla virheelliset. Pääosin kyse oli yhden äänen ja enimmillään seitsemän äänen erosta vahvistettuun äänimäärään verrattuna. Virheet johtuivat lasku- tai kirjaamisvirheistä sekä äänestyslippuihin tehtyjen merkintöjen tulkintavirheistä. Virheet kuntien keskusvaalilautakuntien vahvistamissa äänimäärissä vaikuttivat Satakunnan aluevaalilautakunnan vahvistamaan aluevaalien tulokseen siten, että ehdokas numero 313 Juha Viitala oli virheellisesti valittu Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen yhdeksänneksi varavaltuutetuksi, vaikka hänet olisi tullut valita puolueen kahdeksanneksi varavaltuutetuksi, ja ehdokas numero 293 Johanna Santanen oli virheellisesti valittu Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen kahdeksanneksi varavaltuutetuksi, vaikka hänet olisi tullut valita puolueen yhdeksänneksi varavaltuutetuksi. Koska varavaltuutetut kutsutaan valtuutetuiksi valituksitulojärjestystä noudattaen, on varavaltuutettujen keskinäiseen järjestykseen vaikuttava virhe sellainen vaalilaissa tarkoitettu vaalien tulokseen vaikuttava lainvastaisuus, jonka johdosta vaalien tulosta tulee oikaisuta. Muilta osin virheellisesti vahvistetuilla äänimäärillä ei ollut vaikutusta vaalien tulokseen.
Hallinto-oikeus kumosi Satakunnan aluevaalilautakunnan päätöksen aluevaalien tuloksen vahvistamisesta edellä mainittua varavaltuutettujen järjestystä koskevilta osin ja palautti asian aluevaalilautakunnalle vaalituloksen oikaisemista ja uuden vaalituloksen vahvistamista varten. Muilta osin hallinto-oikeus hylkäsi valitukset.
Hallinto-oikeuden päätöksestä voi valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
Turun hallinto-oikeuden tuomiopiiriin toisena maakuntana kuuluvassa Varsinais-Suomessa toimitetuista aluevaaleista ei tehty valituksia hallinto-oikeuteen.
Hallinto-oikeuden päätös liitteenä
Bilagor
Publicerad 31.5.2022