Hallinto-oikeus kumosi Suomen riistakeskuksen päätökset

Itä-Suomen hallinto-oikeus kumosi Suomen riistakeskuksen päätökset, joilla oli myönnetty poikkeuslupia karhujen tappamiseen ja hylkäsi valituksen Suomen riistakeskuksen päätöksestä, jolla poikkeuslupahakemus oli hylätty.

Suomen riistakeskuksen päätökset, joilla oli myönnetty poikkeuslupia

Itä-Suomen hallinto-oikeus on 13.1.2026 antamillaan 13 päätöksellä kumonnut luonnonsuojeluyhdistysten valitusten johdosta Suomen riistakeskuksen päätökset, joilla oli myönnetty itäiselle kannanhoitoalueelle sijoittuville poikkeuslupa-alueille poikkeuslupia karhujen tappamiseen ajalle 20.8.–31.10.2025. Hallinto-oikeus kielsi elokuussa 2025 annetuilla välipäätöksillään kyseisten riistakeskuksen päätösten täytäntöönpanon.

Hallinto-oikeus totesi päätöksissään, että metsästyslain 41 a §:n 3 momenttia on tulkittava yhdenmukaisesti luontodirektiivin 16 artiklan ja unionin tuomioistuimen sitä koskevan oikeuskäytännön kanssa. Hallinto-oikeus myös viittasi unionin tuomioistuimen asiassa C-674/17 antamaan tuomioon, jossa on todettu, että luontodirektiivin 16 artiklan 1 kohdan e alakohtaan perustuvan poikkeuksen päämäärä ei voi lähtökohtaisesti olla sama kuin sanotun artiklan 1 kohdan a‒d alakohtaan perustuvien poikkeusten päämäärät. Tämän vuoksi ensin mainittua säännöstä voidaan soveltaa vain sellaisissa tapauksissa, joissa jälkimmäiset säännökset eivät ole merkityksellisiä.

Koska poikkeuslupapäätösten päämääriksi on esitetty karhun metsästyksestä annetun poikkeuslupa-asetuksen 6 §:n 1 momentin mukainen päämäärä, asioissa on keskeistä muun ohella päätösten tekohetkeen nähden ajankohtainen selvitys poikkeuslupa-alueiden karhutiheydestä, karhujen aiheuttamista sosioekonomisista haitoista, karhujen ihmisarkuudesta, karhujen aiheuttamista kotieläin- ja maatalousvahingoista ja karhujen vaikutuksesta metsäpeurojen ja hirvien vasatuottoon.

Ottaen lisäksi huomioon, että luonnonvaraisen eläimistön säilyttämiseen, omaisuudelle aiheutuvien vahinkojen ehkäisemiseen, ja yleiseen turvallisuuteen sekä muihin erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottaviin syihin, mukaan lukien taloudellisiin ja sosiaalisiin syihin liittyvät ongelmat kuuluvat lähtökohtaisesti luontodirektiivin 16 artiklan 1 kohdan a-c alakohtien alaan, asioissa on karhun metsästyksestä annetun poikkeuslupa-asetuksen 6 §:n 1 momentin päämäärän mukaisen ongelman olemassaoloa koskevan edellytyksen täyttymistä arvioitaessa keskeisessä asemassa myös selvitys siitä, onko poikkeuslupa-alueille myönnetty luontodirektiivin 16 artiklan 1 kohdan a-c alakohtien mukaisia poikkeuslupia karhujen tappamiseen ja mikä vaikutus mainituilla poikkeusluvilla on ollut alueiden karhukantaan ja mahdollisten ongelmien esiintymiseen.

Asioissa ei kuitenkaan ilmennyt selvitystä siitä, että poikkeuslupa-alueille olisi myönnetty ja niillä olisi toimeenpantu luontodirektiivin 16 artiklan 1 kohdan a-c alakohtien mukaisia karhun tappamista koskevia poikkeuslupia.

Riistakeskuksen päätöksissä esitettyjen tietojen perusteella ei ollut tehtävissä sellaista johtopäätöstä, että poikkeuslupa-alueilla olisi ollut päätöksentekohetkellä karhun metsästyksestä annetun poikkeuslupa-asetuksen mukaiseen päämäärään nähden sellainen luontodirektiivin 16 artiklan 1 kohdan e alakohdan alaan kuuluva, karhukannan liiallisesta kasvusta aiheutunut erityinen ongelma tai tilanne, johon on puututtava.

Suomen riistakeskus ei ollut kyennyt tukemaan poikkeuslupien päämääriä selvin ja täsmällisin perusteluin. Luontodirektiivin 16 artiklan 1 kohdan e alakohta on siten ollut esteenä poikkeuslupien myöntämiselle. Poikkeuslupia ei näin ollen olisi tullut myöntää myöskään luontodirektiivin 16 artiklan 1 kohdan e alakohtaa vastaavan metsästyslain 41 a §:n 3 momentin nojalla.

Suomen riistakeskuksen päätös, jolla poikkeuslupahakemus oli hylätty

Itä-Suomen hallinto-oikeus on 13.1.2026 antamallaan päätöksellä hylännyt luvanhakijan valituksen Suomen riistakeskuksen päätöksestä, jolla luvanhakijan karhujen tappamista koskeva poikkeuslupahakemus oli hylätty.

Hallinto-oikeus totesi päätöksessään, että asiassa ei ole esitetty sellaista selvitystä, jonka perusteella kyseessä olevalla hakemusalueen osalla olisi ollut valituksenalaista päätöstä tehtäessä sellainen poikkeuslupa-asetuksen 6 §:n 2 momentin mukaiseen päämäärään nähden karhukannasta aiheutunut erityinen ongelma tai tilanne, johon on puututtava. Näin ollen valittaja ei ole riittävällä tavalla perustellut poikkeusluvan päämäärää koskevan edellytyksen täyttymistä. Tästä syystä luontodirektiivin 16 artiklan 1 kohdan e alakohta on ollut esteenä poikkeusluvan myöntämiselle. Suomen riistakeskuksen on siten tullut hylätä poikkeuslupahakemus luontodirektiivin 16 artiklan 1 kohdan e alakohtaa vastaavan metsästyslain 41 a §:n 3 momentin nojalla.