Asuinrakennusta voidaan käyttää perheryhmäkotina Kauniaisissa

Helsingin hallinto-oikeus on tänään antamallaan päätöksellään hylännyt perheryhmäkodin rakennusluvasta tehdyn valituksen.

Kauniaisten kaupunki myönsi tilapäisen rakennusluvan Helsingin Diakonissalaitoksen säätiölle. Rakennusluvan mukaan Kauniaisten 5. kaupunginosassa sijaitsevaa asuinrakennusta voidaan käyttää perheryhmäkodin majoitustilana kolmen vuoden ajan. Perheryhmäkoti on tarkoitettu alaikäisten, ilman huoltajaa Suomeen saapuneiden, oleskeluluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden asunnoksi. Perheryhmäkodissa asuu 7–9 alaikäistä, aikuisia työntekijöitä on kerrallaan tiloissa 1-2.

Kahdeksan yksityishenkilöä valitti rakennusluvasta Helsingin hallinto-oikeuteen ja vaati rakennuslupapäätöksen kumoamista. Lisäksi valituksessa vaadittiin aloittamisoikeuden kumoamista. Helsingin hallinto-oikeus hylkäsi 11.11.2016 antamallaan välipäätöksellä vaatimuksen täytäntöönpanon kieltämisestä.

Tänään antamassaan päätöksessään hallinto-oikeus katsoo, että pienryhmäkotitoiminta on pitkälti alueen kaavassa osoitetun asuinkäytön mukaista. Toiminta poikkeaa asuinkäytöstä ainoastaan siinä, että rakennuksessa on henkilökuntaa. Hankkeen ei voida katsoa aiheuttavan haittaa kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytölle. Tilapäisen rakennusluvan myöntäminen ei myöskään johda vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen tai muutoin aiheuta merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia.

Hallinto-oikeus toteaa lisäksi, ettei rakennuksen varatietikkailla ole sellaista vaikutusta, että hanke ei niiden johdosta täyttäisi ympäristöön sopeutuvuuden vaatimusta. Asiassa ei myöskään ole perusteita katsoa, että hanke ei täyttäisi muita maankäyttö- ja rakennuslain 176 §:n 2 momentin mukaisia vaatimuksia.

Rakennuslautakunta on voinut myöntää haetun tilapäisen rakennusluvan. Rakennuslautakunnan päätöstä ei ole valituksen johdosta syytä muuttaa.

Lisätietoja:
Pirkko Väänänen
tiedottaja
puh. 029 56 42 065
pirkko.vaananen(at)oikeus.fi

Helsingin hallinto-oikeuden tehtävänä on antaa muutoksenhakutuomioistuimena oikeusturvaa hallintoasioissa varmasti, nopeasti ja kohtuullisin kustannuksin. Hallinto-oikeus ratkaisee valtion, kuntien ja muiden julkisyhteisöjen päätöksistä tehtyjä valituksia ja hallintoriita-asioita. Helsingin hallinto-oikeuden tuomiopiiriin kuuluvat Uudenmaan kunnat. Helsingin hallinto-oikeudessa käsitellään myös koko maan arvonlisävero- ja tullivalitukset. hehao.fi

Julkaistu 13.7.2017