
Tietoa Helsingin hallinto-oikeudesta
Helsingin hallinto-oikeuden tehtävänä on antaa oikeusturvaa hallintoasioissa. Hallinto-oikeus käsittelee ja ratkaisee julkishallinnon päätöksistä tehtyjä valituksia ja hallintoriita-asioita. Asiat ratkaistaan kirjallisessa menettelyssä. Tarvittaessa hallinto-oikeus voi päättää suullisen käsittelyn tai katselmuksen järjestämisestä lisäselvityksen saamiseksi.
Helsingin hallinto-oikeuden tuomiopiiriin kuuluvat Uudenmaan kunnat. Helsingin hallinto-oikeudessa käsitellään myös koko maan arvonlisävero- ja tullivalitukset.
Helsingin hallinto-oikeuden tuomiopiiriin kuuluvat Uudenmaan kunnat. Helsingin hallinto-oikeudessa käsitellään myös koko maan arvonlisävero- ja tullivalitukset.

Tilastot
Helsingin hallinto-oikeus julkaisee sivuillaan tilastoja käsittelyajoista sekä ratkaistujen asioiden määristä pääasiaryhmittäin.
Ajankohtaista

Sanasto
Pienen hallintotuomioistuinsanaston tarkoituksena on esitellä mahdollisimman yksinkertaisesti suomalaista oikeusjärjestelmää ja erityisesti hallintotuomioistuinten toimintaa. Sanaston avulla pyritään valottamaan, miksi meillä on hallintotuomioistuimia, mikä niiden tehtävä on, ja miksi on tärkeää, että viranomaisen tekemästä päätöksestä voi valittaa.

Toimintakertomukset
Vuoden 2023 toimintakertomuksessa avataan menneen vuoden tapahtumia, toimintaa ja tunnuslukuja.
Muualla sivustolla

Kuinka valitetaan hallinto-oikeuteen?
Valittamalla saa hakea muutosta päätökseen, jolla viranomainen on ratkaissut hallintoasian tai jättänyt sen tutkimatta.

Asian käsittelyvaiheet
Hallinto-oikeudessa asiat käsitellään pääasiallisesti kirjallisessa menettelyssä, mutta myös suulliset käsittelyt ovat varsinkin ulkomaalaisasioissa ja lastensuojeluasioissa varsin tavallisia. Lisäksi hallinto-oikeus voi järjestää suullisia valmisteluita, katselmuksia ja tarkastuksia.

Lainvoimaisuustodistus
Kun asianosainen pyytää viranomaiselta häntä koskevan päätöksen täytäntöönpanoa, viranomainen voi ensin velvoittaa hänet hankkimaan hallinto-oikeudesta todistuksen siitä, että päätöksestä ei ole valitettu valitusaikana eli että päätös on tullut lainvoimaiseksi.

Hallintotuomioistuimet
Hallintotuomioistuimia ovat alueelliset hallinto-oikeudet (HAO), Ahvenanmaan hallintotuomioistuin sekä korkein hallinto-oikeus (KHO).
Yhteystiedot
askola, espoo, hanko, helsinki, hyvinkää, inkoo, järvenpää, karkkila, kauniainen, kerava, kirkkonummi, lapinjärvi, lohja, loviisa, mäntsälä, myrskylä, nurmijärvi, pornainen, porvoo, pukkila, raasepori, sipoo, siuntio, tuusula, vantaa, vihti.
Toimipaikkalista
Helsingin hallinto-oikeus
- Käyntiosoite:
- Radanrakentajantie 5
- 00520 HELSINKI
- Postiosoite:
- Radanrakentajantie 5
- 00520 HELSINKI
- Puhelin:
- Asiakaspalvelu/kirjaamo 029 56 42069 (ma-pe klo 8.00-16.15)
- Faksi:
- 029 56 42079
- Sähköposti:
- helsinki.hao(at)oikeus.fi
- Sähköpostia lähetettäessä (at)-merkintä korvataan @-merkillä.
- Puhelinvaihde:
- 029 56 42000
Asiakaspalvelu on avoinna ma - pe klo. 8.00 - 16.15. Turvatarkastus suoritetaan kaikille tuomioistuimessa asioiville.