Tuomioistuinharjoittelu on juristin yleissivistävä lisäkoulutus. Se pätevöittää tuomarin työhön ja on käytännöllisesti edellytyksenä muun muassa syyttäjän ja asianajajan tehtäviin. Minulle tuomioistuinharjoittelu oli ennen kaikkea hyppy tuntemattomaan: oma taustani on vahvasti sopimus- ja yhtiöoikeuden puolella, joten kaikki asiaryhmät prosessi- ja substanssisäännöksiä myöten olivat uuden opettelua. Juuri siitä syystä hain auskultoimaan.

Käräjänotaarin keskeisimpiin työtehtäviin kuuluu laissa tarkemmin määriteltyjen hakemus-, riita- ja rikosasioiden valmistelu ja ratkaisu. Luonteeltaan ja laajuudeltaan nämä lainkäyttöasiat ovat aika paljon ”kevyempiä” kuin esimerkiksi iltapäivälehtien etusivun murhajutut tai rakennusurakkariidat. Käräjänotaarina kuitenkin johdan aitoja oikeudellisia prosesseja, joihin annetaan aitoja oikeusvoimaisia ratkaisuja. Velkariidat, avioeroprosessit ja pahoinpitelyt on ratkaistava siinä missä muutkin asiat – olivatpa ne sitten osa samaa tapahtumaketjua tai eivät.

Myönnän, että termi tuomioistuinharjoittelu aiheuttaa ristiriitaisia tuntemuksia. Auskultointi ei oman kokemukseni mukaan typisty perinteisesti ymmärrettävään harjoitteluun, eikä kyse ole missään nimessä työelämään tutustumisesta tai ”kesätyöstä”. Käräjänotaareiksi valitaan oikeustieteen maistereita, jotka ovat tyypillisesti olleet jo muutaman vuoden työelämässä ja joilla on arvioitu olevan lainkäyttötehtävissä tarvittavat henkilökohtaiset ominaisuudet ja soveltuvuus oikeudelliseen ratkaisutoimintaan. Auskultoinnissa on käytännössä kyse siitä, että juristi koulutetaan tuomioistuintyöhön työskentelyn avulla.

Mitä työ käräjänotaarina on käytännössä?

Minulta kysytään aika usein, onko käräjäoikeudessa vai hallinto-oikeudessa ollut mieluisampaa. Siihen on helppo vastata: en osaa, enkä suostu valitsemaan suosikkia. Ulkopuolisen voi olla vaikea uskoa, mutta näissä kahdessa tuomioistuimessa työskentely on niin erilaista, että vertailu on vaikeaa. Onneksi tässä asiassa käräjänotaarilla ei ole ratkaisupakkoa!Käräjäoikeutta sanana kuvaa ehkä intensiivisyys, vaikka objektiivisesti arvioiden juttujen käsittelyajat ovatkin pitkiä. Juttumäärien vuoksi omaa ajankäyttöä on aktiivisesti suunniteltava ja päivän mittaan tippuvat yllätykset saattavat panna suunnitelmat uusiksi. Käräjänotaarit ovat hakemus- ja riita-asioissa yleensä mukana heti asian vireilletulosta lähtien aina ratkaisun antamiseen asti. Käräjäoikeudessa realismia ei (valitettavasti) ole se, että yhden jutun kanssa mennään istumaan kulmahuoneeseen ja merinäköalaa ihaillen tuumaillaan oikeuden syvintä olemusta. Ratkaistavana on jatkuvasti kymmeniä asioita, joten työotteen on syytä olla rivakka.

Kun siviilioikeudellisissa asioissa oikeudenkäynnin osapuolet pitkälti määräävät oikeudenkäynnin kohteen, lainkäyttäjän on hallittava laaja määrä erilaisia substanssilakeja. Vastaavasti rikosoikeudellisissa asioissa syyttäjä määrittää sen, mistä asiasta oikeutta käydään. Hallittavien kokonaisuuksien määrä on suuri niin prosessuaalisesti kuin aineellisestikin. Helsingin käräjäoikeudessa perehdytykseen oli kuitenkin varattu runsaasti aikaa ja ilmapiiri oli sellainen, että tiesin aina, keneltä voin kysyä apua. Esimerkiksi oma tutortuomari tarjosi arvokasta keskusteluapua ja perspektiiviä paitsi epäselviin oikeuskysymyksiin, myös tuomioistuintyöhön laajemminkin. Käräjänotaarin on kuitenkin uskallettava tehdä ratkaisuja itsenäisenä lainkäyttäjänä.

Salityöskentely on tietysti oma lukunsa – ja monien mielestä myös käräjäoikeuden suola. Salissa, jos missä, toteutuvat oikeudenkäynnin kontradiktorisuus, suullisuus ja välittömyys. Kyse on siitä, että puheenjohtaja kohtaa ne ihmiset, joihin hänen ratkaisunsa välittömästi vaikuttaa. Salityöskentely kehittää erityisesti esiintymis- ja ratkaisutaitoja sekä keskittymistä siihen, mikä on olennaista. Oikeudellisia ratkaisuja joutuu päivittäin tekemään ”lennosta”, koska elävässä elämässä yllätykset ovat todellisuutta. Pärjääminen vaatii paitsi etukäteisvalmistautumista, myös ammattitaitoa.

Hallinto-oikeudessa työ on pitkäjänteisempää

Hallinto-oikeus on luonteeltaan pitkäjänteisempi, vaikka päivät välillä ovatkin intensiivisiä. Hallinto-oikeuden erilaisen prosessilainsäädännön vuoksi muun muassa tuomioistuimen selvitys- ja johtovelvollisuus on erilainen. Se näkyy myös käytännön työssä, sillä esimerkiksi aineellisen totuuden selvittämisen osalta ei aina voida tyytyä vain siihen, mitä oikeudenkäynnin osapuolet ovat tuomioistuimelle toimittaneet. Hallintotuomioistuimen erilainen rooli näkyy työnkulussa, ajankäytössä ja tarvittavissa taidoissa.Hallintoasioissa ollaan usein melko sensitiivisellä alueella.

Esimerkiksi ihmisen kansalaisuus, mielenterveys, perhe ja terveydenhuolto ovat varsin henkilökohtaisia asioita. Tämä näkyy siinä, miten asianosaisten lausumien sisältö dokumentoidaan päätöksiin, miten päätökset itsessään kirjoitetaan ja millä yksityiskohtaisuuden tasolla asianosaisten elämää ruoditaan ratkaisuissa. Asioiden ilmaisuun kiinnitetään enemmän huomiota. Aikaa asiakirja-aineistoon perehtymiseen ja ratkaisun kirjoittamiseen kuluu myös enemmän kuin käräjäoikeudessa keskimäärin.

Hallinto-oikeudellisten asioiden käsittely on jonkin verran työläämpää ja vaatii pohdintaa monessa vaiheessa. Esimerkiksi valitusasioissa pelkästään juridinen arviointi siitä, mitä valittaja vaatii, mistä asiassa on kyse ja onko tuomioistuimella toimivaltaa tutkia valitus, voi olla kovin työläs kokonaisuus. Itse pääasiasta puhumattakaan. Esittelijät, jollaisena käräjänotaarikin toimii, perehtyvät oikeuskysymyksiin usein erittäin syvällisesti ennen asian viemistä kokoonpanolle ratkaistavaksi. Minua on välillä jännittänytkin viedä juttu kokoonpanon arvioitavaksi: hahmottaakohan kokoonpano asian samalla tavalla kuin minä?

Onnistumisen iloa

Juttujen valmisteluvaiheessa työ on luonteeltaan itsenäistä. Valmistelun onnistuminen on paljolti kiinni siitä, että käräjänotaari kykenee hahmottamaan oikeuskysymyksen ja siihen liittyvät oikeudellisesti olennaiset seikat. Toisaalta hallinto-oikeuden kollegiaalinen työskentelytapa on omiaan kehittämään argumentointi- ja kirjoittamistaitoja. Kokoonpanolta saa systemaattisesti palautetta, jonka avulla esittelijä voi omaksua erilaisia ajattelu-, lähestymis- ja ilmaisutapoja. Omaa ajattelua on mahdollista jalostaa, kun useampi kokenut hallinto-oikeustuomari tuo näkemyksensä samasta asiasta, jota olen itse pohtinut. Tällaista saman jutun yhteistä työstöä ei ole vastaavalla tavalla käräjäoikeudessa, joten oma ”tyyli” saattaa urautua herkemmin.

Sekä Helsingin käräjäoikeudessa että Helsingin hallinto-oikeudessa käräjänotaareihin on suhtauduttu positiivisesti ja kannustavasti. Vaikka käräjänotaarien tehtävänkuva on suppeampi kuin tuomioistuintuomareilla, en ole kohdannut halveksuntaa tai vähättelyä. Koulutukseen käytetään aikaa ja tutorit ovat hyvin saavutettavissa. Sen lisäksi, että itse voi käydä kokeneemman ovella kysymässä neuvoa, myös omalla ovella käydään aika ajoin varmistamassa, että työtaakan kanssa selvitään.

Tuomioistuinharjoittelu ei ole vain ruusuilla tanssimista

Pelkkää ruusuilla tanssimista tuomioistuinharjoittelu ei kuitenkaan ole ollut. Omat kokemukseni ovat voittopuolisesti positiivisia, mutta esimerkiksi Juristiliiton syksyllä 2022 toteuttaman kyselyn tulokset eivät olleet kovin mairittelevia tuomioistuinharjoittelujärjestelmän kannalta. Tuomioistuinharjoittelua on kritisoitu paikoin varsin ankarastikin.

Asia on vakava. Jos tuomioistuinharjoittelun maine on huono, niin mistä oikeuslaitokseen saadaan osaavia juristeja lainkäyttötehtäviin tulevaisuudessa? Erityisen harmillisena pidän sitä tosiasiaa, että jo hakuvaiheessa tutut saattavat varoitella tietyistä käräjäoikeuksista esimerkiksi työmäärän tai käräjänotaareihin suhtautumisen vuoksi. Myös minulta on useampaan kertaan kysytty, että onko kokemus ollut niin kauhea, kuin tutut ovat kuulleet.

Ensimmäisenä ajatuksena nostan esiin harjoittelun tasalaatuisuuden eri käräjäoikeuksissa. Eri yksiköistä kantautuu varsin erilaista viestiä siitä, kuinka onnistuneena auskultointia pidetään. Tuntuu käsittämättömältä, että esimerkiksi käräjänotaarien odotetaan ratkaisevan asioita itsenäisesti, jos asiaryhmiin saatavaa koulutusta on hyvin vähän tai ei lainkaan. On tietysti kunkin tuomioistuimen oma asia, miten harjoittelu käytännössä toteutetaan – mutta jonkinlaista vertailua voisi olla tarvetta tehdä.

Toinen haaste on suuri työmäärä, jos kyse on tosiasiassa harjoittelusta. Vuoden aikana tehdään toista sataa lainkäyttöratkaisua. Tämä on erittäin opettavaista, mutta myös ongelmallista. Virastotyöaika ei aina riitä tehtävien hoitamiseen, joten Kake Randelinin tavoin on pakko painaa pitkää päivää. Jos käräjänotaareiden oletetaan tekevän töitä päivittäin keskimäärin 10 tuntia, onko kyse enää harjoittelusta? Tosiasiallisia lukuja työajasta ei ole, koska käräjänotaarit eivät ole työaikaseurannan piirissä.

Viimeiseksi ongelmakohdaksi nostan palkkauksen. Työn tosiasialliseen vaativuuteen ja työmäärään suhteutettuna palkka on varsin alhainen. Käräjänotaarin tehtäväkohtainen palkka on 2441,49, euroa kuussa, minkä lisäksi kolmannesta kuukaudesta lukien käräjänotaarille maksetaan istuntolisää 175 euroa kuukaudessa. Jos käräjänotaarilla on valmistumisen jälkeistä kokemusta vähintään kaksi vuotta, hän ansaitsee istuntolisän kanssa 2738,56 euroa kuukaudessa. Juristiliiton vastavalmistuneen juristin vähimmäispalkkasuositus on 4630 euroa. Varatuomarin arvonimen hinnaksi tulee näin laskettuna kymmeniä tuhansia euroa. Siinä jää vuorineuvoskin toiseksi.

Nämä kipukohdat ovat olleet pitkään tiedossa. Oikeusministeriö asetti 21.12.2007 työryhmän, jonka tehtävänä oli laatia ehdotus tuomioistuinharjoittelun kehittämiseksi. Työryhmä luovutti mietintönsä 2009. Jo tuossa mietinnössä oli nostettu esiin muun muassa notaarien työn vaativuuteen liittyvä alipalkkaus, kuten myös koulutuksellisuuden ja tutoroinnin parantaminen.

Tuomioistuinharjoittelu antaa arvokasta kokemusta

Kokonaisuutena arvostellen tuomioistuinharjoittelu on minun kohdallani ollut onnistunut. Salityöskentely, juridisen osaamisen laajentaminen ja oikeudellinen ratkaisutoiminta ovat sellaisia keskeisiä valtteja, mitä en olisi muualla tässä määrin voinut saavuttaa. Koenkin tuomioistuinharjoittelun suureksi etuoikeudeksi, jonka arvon veikkaan ymmärtäväni vasta tulevina vuosina. Erityisen arvokkaana pidän jo nyt sitä, että oma juridinen ajatteluni on kehittynyt huomattavasti.

Olen suositellut tuomioistuinharjoittelua lämpimästi, vaikka puhdas tuomioistuintyöskentely ei olisikaan uratavoitteena. Harjoittelun koulutuksellinen anti päihittää ainakin omissa kirjoissani ajoittaisen kuormittavuuden ja palkanalennuksen. Erityisesti yhdistelmäharjoittelu on tuonut minulle perspektiiviä tuomioistuinprosessien kokonaisuudesta tavalla, jota en olisi pystynyt muualla saamaan.